Rooman reissun jälkeen oli hyvä
hieman asettua aloilleen. Kuvittelin kouluni alkavan jo tällä
viikolla, mutta erinäisistä syistä johtuen Genovan yliopiston
kielikurssi on siirretty hamaan tulevaisuuteen ja sen alkamispäivästä
odotan yhä tarkempaa tietoa. Keskiviikkona erittäin hienoksi
mieheksi kostautunut uusi kämppikseni Filippo esitteli minulle,
Maartenille ja pariksi päiväksi Genovaan tulleelle
kielikurssikaverillemme Eshterille kaupunkia ja sen baariskeneä.
Hänen mukaansa Genovassa ihmiset lähtevät liikkeelle nimenomaan
keskiviikkoisin ja baareissa onkin silloin paljon porukkaa. Aina ei
ole syytä lähteä merta edemmäs kalaan, asuntomme alimmassa
kerroksessa on varsin suosittu baari, jossa on ihan mukava nauttia
paikallisia viinejä ja istua iltaa. Noin puolen kilometrin päässä
jossain syvällä Genovan vanhan kaupungin syövereissä ovat sitten
ne kaupungin varsinaiset baarit ja suuremmat yökerhot.
Viime viikon suurin seikkailu oli
internetistä tilaamani paketin metsästäminen. Keskiviikkona
heräsin siihen, kun asunnossa pirisi todella kovaa. Luulin kyseessä
olevan puhelimen, mutta ilmeisesti kyse olikin alaovella olevan
postimiehen pyynnöstä päästä toimittamaan paketti kotiovelleni.
Unenpöppörössä en kuitenkaan saanut kaverin puheesta mitään
selvää ja näinollen paketti jäi saamatta. Seuraavana päivänä
soitimme yhteistuumin ystävättäreni Eshterin kanssa paikalliseen
kuriiripalveluun ja saimme sovittua uuden toimituksen perjantaiksi.
Olin jo varannut etukäteen junaliput Nizzaan kello kahdeksitoista,
joten sovimme, että postimies tuo paketin huomenna ennen kello
yhtätoista. Noh, heräsin yhdeksältä odottelemaan postimiehen
puhelinsoittoa. Puoli kahdeltatoista oli pakko lähteä talsimaan
kohti juna-asemaa ja juuri ennen junaan astumista kaveri soitteli
minulle ja pahoitteli myöhästymistään. Yllätyin itsekkin siitä,
miten hyvin puhelinkeskustelu italiaksi sujui. Sain sovittua, että
kaveri jättää paketin lähimpään toimistoon ja käyn hakemassa
sen maanantaina. Antoi vähän epäselvän osoitteen, mutta parin
avuliaan paikallisen avustuksella sain viimein tänään haettua
paketin itselleni.
Ligurian alue on tunnettu hyvästä
ruuastaan. Vaikka meri on aina lähellä, ei täkäläinen keittiö
ole tunnettu kalaruuistaan. Kasviksia ja varsinkin ja pestoa, jota
pidetään nimenomaan ligurialaisena ”keksintönä”, sen sijaan
käytetään runsaasti. Torstaina söimme ystäväni Maartenin luona
perinteisen illallisen. Maarten asuu talossa, jonka omistaa noin
viisikymppinen Genoan jalkapallojoukkuetta kannattava nainen.
Kyseinen nainen on loistava kokki ja Maarten pääseekin nauttimaan
päivittäin mitä maittavimmista ruuista. Tällä kertaa me olimme
kuitenkin kokkivuorossa ja valmistimme erinomaiselta maistuvaa pasta
genovesea. Kyseessä on pestokastikkeella maustettu pasta-annos, joka
yleensä valmistetaan varsin paljon madoilta näyttävästä
pastasta. Päälle hieman parmesaanijuustoa niin täydellisen
makuinen ja terveellinen ruoka-annos on valmis. Italiassa ihmiset
syövät paljon, mutta täkäläisen keittiön ruoka on varsin
terveellistä ja ihmiset ovat pääsääntöisesti varsin hyvässä
kunnossa.
Perjantaina suuntasin tosiaan nokkani
kohti kaakkois-Ranskaa, tarkemmin sanottuna Nizzaa. Noin neljänsadan
tuhannen asukkaan kaupunki on tunnettu ennenkaikkea kauniista
rannastaan ja huikean kauniista rantabulevardistaan. Matka Genovasta
Nizzaan maksoi vähän alle kaksinkymmentä euroa suuntaan. Matka
näytti paperilla helpolta, mutta käytännössä se ei ollut ihan
sitä. Menomatkalla menin ensiksi junalla Albengaan, sieltä bussilla
Ventimigliaan ja sieltä junalla Nizzaan. Ventimiglia-Nizza välillä
oli kovasti erinäisiä remontteja, joten useampi juna oli peruuttu.
Sain Genovasta käteeni aikataulun näistä eri vaiheista, mutta
käytännössä tuo ei pitänyt lainkaan paikkaansa. Matka sujui
muuten nohevasti, mutta Ventimigliassa jouduin odottelemaan reilun
tunnin, koska juna oli pahasti myöhässä. Pikaisen googlettelun
perusteella maailman kauneimmat tiereitit ovat muualla maailmassa,
mutta täytyy sanoa, että maisemat oikeastaan koko matkan ajan
olivat suorastaan henkeäsalpaavat. Meri oli koko ajan lähellä ja
korkeuserot olivat suuret. Tietyissä paikoissa meri oli aivan
vieressä vasemmalla ja lumihuippuiset korkeat vuoret melkein yhtä
lähellä oikealla. Kesällä maisemat ovat varmasti vielä nykyistä
kauniimpia, vaikka nytkin ilma on jatkuvasti yli viidentoista asteen
ja aurinko paistaa mukavasti.
Saavuin Nizzaan lopulta ihan hyvissä
ajoin ja suuntasin kohti hostelliani. Varaamani hostelli oli saanut
tarkemman googlettelun perusteella aika murskaavia arvosteluja, mutta
budjettimatkailijana ajattelin, että kyllä nyt kaksi yötä nukkuu
vaikka missä. Hostelli löytyikin ilman suurempia etsintöjä aivan
Nizzan pääkadun vierestä. Ensivaikutelma oli ihan hyvä, mutta
ensimmäinen yö oli suorastaan hirveä. Jostain syystä
lämmityslaitteet pauhasivat täysillä ja huoneessa oli kammottavan
kuuma. Samassa huoneessa nukkui myös erittäin pahalta haissut
lihava venäläinen, jonka tapaista kuorsaajaa en ole koskaan
elämässäni tavannut. Palatessani huoneeseen illalla en oikeastaan
voinut kuin nauraa, sillä korvatulpista ei ollut mitään hyötyä.
Ensimmäinen yö menikin käytännössä valvoessa, mikä oli ihan
hyvä asia, sillä toisena iltana olin niin väsynyt, että nukuin
erittäin sikeästi kaikista muuttujista huolimatta.
Pidin Nizzasta kaupunkina todella
paljon. Täysin pyytämättä ja yllättäen minulle selvisi, että
maailmankuulut Nizzan karnevaalit alkoivat juuri samana
viikonloppuna, kun itse saavuin kaupunkiin. Ihmettelin ensin
ihmispaljouden määrää ja sitä, että jokapuolella oli erilaisiin
naamioasuihin pukeutuneita ihmisiä. Kokonaisuudessaan meininki oli
varsinkin illalla kun suoraan Suomen vapusta, joskin juhlat
juhlittiin astetta sivistyneemmin kuin koto-Suomessa. Lauantai-iltana
näin myös valtavan hienon juhlakulkueen, jossa valtavan kokoiset
karnevaalivaunut liikkuivat ympäri Nizzan pääkatua. Muutoinkon
ympäri Nizzaa oli nähtävissä erilaisia karnevaaliin liittyviä
oheistuotteita, kuten maailmanpyörää ja erilaisia
huvipuistolaitteita.
Nizza on kaupunkina siisti ja
elegantti. Maailmankuulu rantabulevaardi on äärimmäisen hieno myös
turistikauden ulkopuolella. Nizzan pääkadulta löysin monta todella
edullista vaatekauppaa, jotka myivät tuotteitaan karnevaalien
kunniaksi todella hyvin alennuksin. Nizzassa on myös kohtalaisen
kokoinen, mutta äärimmäisen kaunis vanhakaupunki, jossa on todella
paljon viihdyttäviä ja pieniä ravintoloita ja pubeja. Nizza on
kohtalaisen tiivis kaupunki ja oikeastaan melkein jokaiseen
tärkeimpään paikkaan pystyy liikkumaan jaloin. Viikonloppu kävi
siis myös hyvästä kuntoilusta, sen verran monta kilometriä tuli
käveltyä päivittäin.
Sunnuntaina pelattiin myös
jalkapalloa, Nizzan ylpeys OGC Nice kohtasi kotiottelussaan sarjan
keskikastissa pelailevan Nantesin. Liput otteluun maksoivat vaivaiset
kymmenen euroa, ostin ne etukäteen seuran nettisivuilta. Homma kävi
helposti, vaikka en ymmärrä sanaakaan ranskaa. Mitään
ylimääräisiä toimituskuluja ei tullut ja liput lähetettiin
antamaani sähköpostiosoitteeseen. Nizzan uusi stadikka sijaitsee
aika kaukana kaupungin keskustasta ja tuonne ei kannata lähteä
suunnistamaan kävellen. Kävin kyselemässä vähän vinkkejä
turisti-infosta ja sanoivat, että busseja stadionille menee kuuden
minuutin välein. Tämä ei todellakaan pitänyt paikkaansa, sillä
odottelin lähemmäs puoli tuntia bussia kohtalaisen monen muun
ihmisen kanssa. Ymmärrettävästi näin harvoin kulkevat bussit
olivat aivan täynnä, en ole nimittäin koskaan nähnyt yhtä montaa
ihmistä yhdessä bussissa.
Vuonna 1904 perustettu Nizza on todella
perinteikäs seura Ranskassa. Menestysvuodet osuivat 1950-luvulle,
jolloin seura voitti peräti neljä Ranskan mestaruutta. Viime
aikoina menestys on jäänyt astetta laihemmaksi, vaikka Nizza
perinteisesti onkin joka vuosi mukana taistelemassa europaikoista.
Joukkue pelaa kotiottelunsa täksi kaudeksi avatulla Allianz
Riviera-nimisellä stadionilla. Reippaat 35000 ihmistä vetävä
stadion tulee olemaan myös yksi vuoden 2016 EM-kisojen
ottelupaikoista. Kyseessä on valtavan hieno ja toimiva stadion.
Tunnelma on hyvä, sillä stadikan akustiikka on loistava. Kaikkialta
on hyvät näkymät kentälle ja oheispalvelut pelaavat
moitteettomasti. Näkemässäni ottelussa paikalla oli ehkä hieman
reippaat 20000 katsojaa, mutta tunnelma oli silti mitä mainioin.
Päästessäni sisään stadikalle
huomasin, että paikkani oli päätykatsomon ensimmäisessä rivissä.
Mikäs siinä, ottelua olisi ollut erinomainen seurata tuosta, mutta
valitettavasti yksi järkkäreistä seisoi suoraan edessäni blokaten
50% näkymistä kentälle. Onneksi katsomossa oli mukavasti tyhjää
tilaa ja pystyin vaihtamaan paikkaani muutamaa riviä ylemmäs. Olin
stadionin eteläpäädyssä vieraskannattajien lähellä. OGC Nicellä
on kaksi kannattajakatsomoa, joista se suurempi ja kovaäänisempi
sijaitsee stadionin pohjoispäädyssä. Mukavan kokoinen ultras-pääty
piti koko ottelun ajan yllä hyvää meteliä. Ottelun aikana nähtiin
myös monta erikoista jumppanumeroa, jolloin koko stadikka pomppi ja
meni kyykkyyn muutaman chantin aikana. Vieraskannattajia oli saapunut
paikalle ehkä noin sata, esittivät komean lipputifon ja pitivät
kokoonsa nähden ihan kivaa meteliä yllä koko ottelun ajan.
Itse ottelusta ei muodostunut
minkäänmoista klassikkoa. Sähellys olisi ehkä sopivin sana
kuvaamaan näkemääni ottelua. Kumpikin joukkue pyrki pelaavaan
aktiivista jalkapalloa, mutta viimeiset ratkaisut olivat kauttaaltaan
todella huonoja. Kumpikin joukkue hyökkäsi todella vahvasti
laitojen kautta ja ottelussa nähtiin lukuisia kohtalaisen
vaarallisia keskityksiä. Ottelun paras paikka siunaantui
vierasjoukkue Nantesin vaihtokärki Ismaël Bangouralle, mutta kaveri
ei onnistunut sutimaan palloa verkkoon parista metristä. Kummankin
joukkueen pelaajat olivat äärimmäisen teknisiä ja taitavia, mutta
viimeiset ratkaisut olivat joko todella tyhmiä tai huolimattomia
suorituksia. Pelaajista mieleen jäi vierasjoukkueen topparikaksikko
Papy Mison Djilobodji-Oswaldo Vizcarrondo. Ensiksi mainittu vakuutti
kokonaisvaltaisella pelillään, helvetin iso ja vahva kaveri voitto
käytännössä jokaisen kaksinkamppailun. Oli myös maassa varsin
nopea ja piti kotijoukkueen tehokärjen Darío Cvitanichin täysin
pimennossa. Thiago Mottan ja Rafael Marquezin yhdistelmästä
syntyneeltä huumekauppiaalta näyttänyt Vizcarrondo oli hidas ja
kankea, mutta aivan ylivoimainen jokaisessa kaksinkamppailussa. En
ihmettele yhtään, että kaveri on ollut varsin tehokas maalintekijä
niin seura- kuin maajoukkuepeleissä. Kotijoukkueesta mieleen jäi
erittäin vikkelä kymppipaikan Christian Brüls, joka alusti lähes
jokaisen kotijoukkueen maalipaikoista.
Kumpikaan joukkue ei siis palloa saanut
maaliin asti ja tuloksena toinen peräkkäinen nolla-nolla
paikanpäällä katsottuna. Aleksi Valavuoren mielipiteiden
vastaisesti mielestäni kyseessä oli kuitenkin ihan viihdyttävä
futismatsi, jossa sattui ja tapahtui paljon. Joukkueen tummat pojat
jaksoivat painaa päästä päähän koko 90-minuuttisen ajan, ja
suurimmat ongelmat olivat ehkä kollektiivisen pelitaktiikan
noudattamisessa. Ottelussa nähtiin muutama rehellinen tappoviikate
ja pari erittäin komeaa yksilösuoritusta, joten kyseessä oli
ehdottomasti kymmenen euron arvoinen viihde-elämys.

















Merkur 20C Safety Razor with Chrome Finish - Titanium Arts
VastaaPoistaMerkur 20C titanium plate flat irons Safety Razor with titanium 3d printing Chrome stilletto titanium hammer Finish. The Merkur 20C is a beautifully designed and beautifully crafted ion titanium hair color safety razor with excellent grip and a titanium gold