tiistai 25. helmikuuta 2014

Genova


Kolme viikkoa Genovassa alkaa olla täynnä, ja tässä ajassa on ehtinyt jo hieman tutustua tähän viehättävään Ligurian alueen pääkaupunkiin. Genovan kaupunkialueella asukkaita on reilut 600 000, mutta laaja metropolialue levittäytyy keskusta-alueen molempiin suuntiin ja yhteensä Genovan alueella asukkaita on lähes pari miljoonaa. Kaupunki on kaunis, mutta rosoinen. Varsinkin vanha kaupunki on varsin tunnelmallinen ja sielukas paikka, asunnot ovat vanhoja ja tiet kapeita. Silti täysin yllättäen vastaan saattaa tulla äärimmäisen kauniita kirkkoja tai aukioita, joita Genovassa on paljon. Vanha kaupunki itsessään on kuin yhtä suurta sokkeloa. Kolmen viikon jälkeen osaan jo hieman suunnistaa siellä, mutta paikasta A paikkaan B siirtyminen yhdellä yrityksellä on silti lähes mahdotonta. Hommaa vaikeuttaa vielä täysin älytön talojen numerointi. Genovassa on kahden tyylisiä talonumeroita, mustia ja punaisia. Kuulemani ja havaintojeni perusteella nämä numerot eivät mene minkään logiikan mukaisesti, taloa numero 70 saattaa hyvinkin seurata talo numero neljä, joten pelkän osoitteen perusteella suunnistaminen on kohtalaisen vaikeaa. Onneksi paikalliset ovat kuitenkin avuliaita ja kysymällä perille selviää aina.

Käytännössä Genova sijaitsee vuorien ja meren välissä, joten korkeuserot kaupungin sisällä ovat aikamoiset. Castelletton alue onkin yksi suosikkialueistani Genovan kaupungissa. Kyseessä on yksi kaupungin rikkaimmista asuinalueesta ja asuintalot ovatkin maineensa veroisia. Castelletto sijaitsee Genovan vanhaan kaupunkiin ja satamaan nähden kohtalaisen korkealla ja kävellen sinne siirtyminen on melkoinen urakka. Genovan vanhasta kaupungista lähtee kymmeniä erilaisia pikkukujia ja portaikkoja jotka vievät juuri Castellettoon ja muutamaan muuhun vuorilla sijaitseviin kaupunginosiin. Mukavuudenhaluisille tarjolla on myös useita bussireittejä sekä varsin käteviä hissejä, joihin pääsee maksamalla 90 sentin lipun. Hissejä lähtee kolmesta paikkaa keskusta-alueelta ja varsinkin Principen juna-aseman lähellä oleva metron ja hissin hybridi kannattaa kyllä kokea. Olo oli kun huvipuistolaitteessa, mutta perille päästiin onnellisesti. Näköalat Castellettosta ovatkin aikamoiset. Tarjolla on useampia näköalatasanteita, joista pystyy hienosti hahmottamaan koko kaupungin ja sen lähialueet. Tarjolla on useampia pieniä ja kohtalaisen edullisia kahviloita, joista saa paikallisia tuotteita ja myös äärimmäisen maukasta jäätelöä. Itse pidän erityisesti Castelletton kävelyreiteistä, joita olen käynyt kävelemässä harva se päivä. Vaihtoehtoja kävelyreiteille on useampia, sillä jo mainitsemiani pikkukujia ja portaikkoja lähtee lähes jokaisesta kadunkulmasta. Aina ei tiedä mihin päätyy, mutta vanhan kaupungin ulkopuolella Genovassa on kohtalaisen helppo suunnistaa, sillä hyviä maamerkkejä on useampia.

Kuten sanottua, Genovan metropolialue levittyy laajalle keskusta-alueen ulkopuolelle. Meri on koko ajan lähellä ja rantaviiva kätkee sisälleen useita äärimmäisen upeita kyliä ja nähtävyyksiä. Ne hienoimmat tähän mennessä näkemäni paikat tällä alueella ovat ehdottomasti Nervi ja Boccadese. Boccadasse sijaitsee arviolta neljän kilometrin päässä Genovan keskusta-alueesta. Bussit liikkuvat kymmenen minuutin välein, mutta kaltaiseni reippailija suorittaa siirtymisen tuonne luonnollisesti kävellen. Kävely on itsessään jo aikamoinen elämys, sillä Boccadese on Genovan suurimman rantabulevaardi Corso Italian varrella. Corso Italia muotoilee rantaviivaa ja maisemat ovat häkellyttävän hienoja. Alkumatkalla ohitetaan komea puistoalue Piazza della Vittoria, jonka jälkeen siirrytään varsinaiselle rantabulevardille. Toisella puolella siintää meri ja toisella puolella lukuisia upeita historiallisia rakennuksia, joita kelpasi kyllä ihailla. Vaikka meri on läsnä jokapuolella, ei Genovan kaupunkialueella ole varsinaisesti uimarantoja. Boccadasseen kävellessä matkalla oli kuitenkin lukuisia pieniä rantoja ja kuntoilukeskuksia jalkapallokenttineen ja uima-altaineen.

Itse Boccadasse on pieni kalastajakylä, joka muistuttaa ulkomuodoltaan huomattavasti kuuluisampaa Portofinon turistirysää. Idyylinen lienee oikea sana kuvailemaan kyseistä kylää. Tarjolla on pari kahvilaa ja jäätelöbaaria sekä luonnollisesti muutama pieni ja sympaattinen ravintola, josta saa varmasti maukasta purtavaa. Talot ovat värikkäitä ja erilaisia veneitä ja kanootteja oli mahdollista vuokrata. Hieman ranta-alueen ulkopuolella oli mahdollista kiivetä pienelle kukkulalle, jossa oli vanha kirkko ja aivan mahtavat maisemat merelle.

Boccadassesta nappasin paikallisbussin, jonka kyyydissä siirryin noin 15 minuutin bussimatkan päässä olevaan Nervi-nimiseen Genovan kaupunginosaan. Nervi on ennenkaikkea tunnettu kahdesta asiasta, Genovan alueen suurimmasta puistosta ja Giuseppe Garibaldin vaimon mukaan nimetystä kolmen kilometrin pituisesta kävelyreitistä Passeggiata Anita Garibaldista. Puisto jäi tällä erää ajankäytöllisistä syistä näkemättä, mutta kävelyreitin kävin kävelemässä. Kun kyse on ulkoilusta, nousee vallitseva sää luonnollisesti isoon rooliin. Onneksi omalle kohdalleni osui yksi tähänastisen reissuni parhaimmista päivistä kelien puolesta, lämpötila oli varmasti lähes kaksikymmentä astetta ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Noin kolmen kilometrin kävelyreitti alkaa Nervistä ja päättyy Capolungo nimiseen pikkukylään. Maisemat ovat idyyliset, toisella puolella on loputtoman näköinen meri ja toisella puolella lumihuippuiset vuoret. Matkalla on useita pieniä kahviloita, joiden hintataso oli odotettua halvempi. Päätepisteenä toimiva Capolungo on sympaattinen hieman Boccadaddea muistuttava kalastajakylä, jossa voi nauttia vaikka kylmän oluen meren ylle levittyvällä terassilla.

Tottahan toki viikonloppuna pelattiin myös jalkapalloa, kun suuri ja kaunis AC Milan kohtasi tämän hetkisen Genovan ykkösjoukkueen Sampdorian. Lähtökohdat otteluun eivät olleet parhaimmat mahdolliset, Sampdoria oli käynyt ottamassa derbyhuumassa rehellisesti kakkoseen sarjakakkoselta Romalta ja Milan hävisi UCL-pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kotiottelunsa Atleticolle 1-0 kelvollisesta peliesityksestä huolimatta. Mario Balotelli loukkasi olkapäätään kyseisessä UCL-ottelussa ja oli tästä johtuen sivussa viime viikonlopun ottelusta. Derbyn voittomaalin iskenyt Maxi Lopez sen sijaan palasi kokoonpanoon pikkuvammojensa vuoksi. Kotiyleisön onneksi Balotellin paikalle avaukseen nousi kaksi ja puoli kautta Sampdoriassa Antonio Cassanon kanssa dominoinut suuri kansan suosikki Giampaolo Pazzini. Pazzo ja Sampdorian oma poika, täksi kaudeksi Milaniin siirtynyt Antonio Poli saivatkin lämpimän vastaanoton, vaikka tällä kertaa pelipaita ei ollutkana se totuttu sinivalkoinen.

Alunperin suunnitelmana oli mennä otteluun Hollantilaisen ystäväni Maartenin kanssa, mutta hänelle tuli akuutteja naisasioita, joita hänen piti lähteä hoitamaan 50 kilometrin päässä olevaan pikkukylään. Tämä ei itseäni haitannut, ottelupäivänä kävin hakemassa liput Genovan pääkadulla olevasta Sampdoria pointista. Liput pohjoispäätyyn kustansivat 20 euroa. Oma paikkani oli aivan Milanin vieraskannattajien vieressä, paikalle oli saapunut mukava määrä Milanin kannattajia ja tunnelma tuularicurvassa oli koko ottelun ajan varsin mukava. Sampdorian curva on esteettisesti yksi Italian kauneimmista, mutta äänitasoltaan esitys ei tällä kertaa vakuuttanut allekirjoittanutta. Stadionilla oli mukava määrä katsojia, ilmoitettu yleisömäärä oli noin 25000, mutta itse olisin veikannut paikalla olleen vähintään 30000 ihmistä.

Clarence Seedorf oli päättänyt lepuuttaa muutamaa avainpelaajaa ja Milanin avauskokoonpanossa nähtiinkin muutama hieman yllättävä nimi. Puolustuslinja ei etukäteen vakuuttanut edes vähää alusta, maalissa oli aiheellisesti paljon kritiikkiä viime aikoina saanut Marco Amelia ja puolustuslinjassa vipelsivät Kevin Constant, Ignacio Abate, Adil Rami ja täysin puskista avaukseen noussut vuoden 2006 maailmanmestari Cristian Zaccardo. Keskikentällä kehissä oli vahva ryhmitys, joskin viime aikoina hieman alavireisesti esiintynyt Kaka sai lepovuoron ja hänen tilallaan avauksessa pelasi Italian nuorisomaajoukkueista tuttu suurlupaus Riccardo Saponara. Sampdoria lähti peliin käytännössä parhaalla mahdollisella ryhmityksellä, derbysankari Maxi Lopez ei kuitenkaan ollut avauksessa, mutta tuli surullisen kuuluisalla tavalla kentälle vaihdosta.

Ottelu oli kokonaisuudessaan varsin viihdyttävä. Milanin peli on mennyt Seedorfin aikana eteenpäin viimeksi näkemästäni Milan-Torino ottelusta, nyt hyökkäyspelissä tuntui olevan jonkinlainen punainen lanka ja Milanin pelinopeus on kasvanut huomattavasti Seedorfin ensimmäisistä otteluista. Ottelun alku oli hieman sekava, Sampdoria tuli otteluun varsin hyvin latautuneena ja sai alussa pari puolittaista paikkaa Milanin maalille. Ottelun 12. minuutilla Milan kuitenkin siirtyi 0-1 vierasjohtoon Abel Taarabtin maalilla. Keisuke Hondan loistokeskitys löysi täysin vapaana olleen Taarabtin, jonka puskun Sampdorian maalivahti torjui eteensä. Kotijoukkueen puolustajia ei tässä vaiheessa puolustaminen juurikaan kiinnostanut ja Taarabt sai pistää oman riparinsa sisään ilman suurempia estelyitä. Maalin jälkeen pelin intensiivisyys hieman kuoli, Milan vetäytyi kyttäilemään vastaiskuja ja Sampdoria yritti parhaansa mukaan luoda maalipaikkoja. Yrittämisen puutteesta Sampdorian peli ei jäänytkään kiinni, mutta viimeiset ratkaisut hyökkäysalueella olivat kauttaaltaan täysin luokattomia. Sampdoria sai muutaman vaarallisen keskityspaikan, mutta vierasjoukkueen topparipari voitti kaksinkamppailut ja Amelia ei tainnut joutua torjumaan kertaakaan ensimmäisen puoliajan aikana.

Toinen puoliaika alkoi oikeastaan samalla tavalla kuin ensimmäinenkin. Sampdoria yritti kovasti, mutta ei päässyt varsinaisille maalipaikoille. Milanin vastahyökkäyspeli oli vahvan oloista, Pazzini oli pariin otteeseen päästä nokikkain maalivahdin kanssa, mutta viimeiset syötöt karkailivat hieman liian pitkiksi. Maalin tehnyt Taarabt katosi täysin pelin kuvasta, itseasiassa luulin hänen tulleen vaihtoon, mutta virallisten statistiikkojen mukaan hän pelasi täydet minuutit. Näyttöpaikan saanut Saponara ei juurikaan vakuuttanut, ja Andrea Poli vaihdettiinkin tunnin pelin kohdalla hänen tilalleen. Juuri kyseisen vaihdon jälkeen Milan siirtyi 0-2 johtoon hieman kummallisella maalilla. Maali tuli vastakkaiseen kenttäpäätyyn, joten en nähnyt täysin mitä Sampdorian boksissa oikein tapahtui. Joka tapauksessa kulmapotkun jälkeen pallo ajautui Milanin oikealle laidalle, josta pallo keskitettiin Sampdorian boksiin. Pazzini ja Sampdorian maalivahti Angelo Da Costa kamppailivat pallosta ja Da Costa jäi tilanteen jälkeen pitelemään kasvojaan rikkeen merkiksi. Tuomari ei kuitenkaan tilanteessa nähnyt rikettä ja Rami kävi tuikkaamassa pallon tyhjään maaliin. Tästä seurasi luonnollisesti melkoiset torikokoukset ja tunteet kuumenivat niin kentällä kuin katsomossa. Viimeinen niitti oli se, kun kotijoukkueen vikkelä kärkimies Eder pääsi nokikkain Amelian kanssa. Syöttö hänelle oli kuitenkin hieman liian pitkä, ja Amelia ehti palloon ennen Ederiä. Eder kuitenkin heittäytyi teatraalisesti maahan ja kotijoukkueen pelaajat ja kannattajat vaativat raivoisasti tilanteesta rangaistuspotkua. Tilanne tapahtui aivan silmieni edessä ja objektiivisesti katsottuna tilanteessa ei ollut minkäänlaista rikettä. Kannattajien tehtävänä ei kuitenkaan ole seurata ottelua objektiivisesti, joten reaktiot pystyi ymmärtämään. Tässä vaiheessa tuulipukukatsomosta alkoi lennellä kentälle jos jonkinmoista tavaraa ja tunnelma kentällä ja katsomossa oli kohtalaisen tulinen.

Sympaattinen velikulta Muntari nappasi 65 peliminuutin kohdalla keltaisen kohtalaisen roisista taklauksesta. Tämän jälkeen nähtiin mielenkiintoinen episodi, kun Muntari ei meinannut suostua vastaanottamaan saamaansa varoitusta. Protestoi kovasti ja suu kävi siihen tahtiin, että hetkellisesti jo luulin punakortin nousevan. Abate ja Montolivo kävivät kuitenkin puhumassa kaverille vähän järkeä ja lopulta keltaisen kortin noustua Seedorf päätti ottaa kaverin vaihtoon. Muntarin legendaarisin hetki Serie A:ssa on se, kun hän otti vaihdosta kentälle tultuaan kaksi keltaista korttia noin minuutin sisään. Maxi Lopez on ilmeisesti katsonut youtubesta kyseiset videot, sillä kaveri kävi mussuttamassa itselleen kaksi keltaista korttia vielä Muntarin ennätystä nopeammin. Koville otti ja punaisen kortin jälkeisen walk of shamen jälkeen mainosaidat saivat kokea kovia. Muutoin pidin kyllä kovasti Lopezin kentälletulosta, aiheutti kovasti hämminkiä Shefki Kuqia muistuttavalla fyysisellä preesensillään.

Loppumatsi olikin suoranaista höntsäilyä, kun miesylivoimalla pelannut Milan tyytyi pitämään palloa omalla alueellaan. Amelia joutui kuitenkin kertaalleen venymään varsin akrobaattiseen torjuntaan, kun Sampdorian brassikärki Eder pommitti paristakymmenestä metristä ihan kohtalaisen vedon, joka kuitenkin suuntautui hieman maalia kohden. Näin ollen kolme pistettä matkasi Milanoon ja Seedor nappasi neljännen voittonsa kuudesta ottelusta. Puolustus alkaa näyttää jo varsin hyvältä ja hyökkäyspelissäkin alkaa löytyä jonkinlaista ideaa. Alkukankeuksien jälkeen pienoinen usko Seedorfin projektiin alkaa heräämään, ehkä se seisoo sittenkin?

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti