Genova

Kolme viikkoa Genovassa alkaa olla täynnä, ja tässä ajassa on ehtinyt jo hieman tutustua tähän viehättävään Ligurian alueen pääkaupunkiin. Genovan kaupunkialueella asukkaita on reilut 600 000, mutta laaja metropolialue levittäytyy keskusta-alueen molempiin suuntiin ja yhteensä Genovan alueella asukkaita on lähes pari miljoonaa. Kaupunki on kaunis, mutta rosoinen. Varsinkin vanha kaupunki on varsin tunnelmallinen ja sielukas paikka, asunnot ovat vanhoja ja tiet kapeita. Silti täysin yllättäen vastaan saattaa tulla äärimmäisen kauniita kirkkoja tai aukioita, joita Genovassa on paljon. Vanha kaupunki itsessään on kuin yhtä suurta sokkeloa. Kolmen viikon jälkeen osaan jo hieman suunnistaa siellä, mutta paikasta A paikkaan B siirtyminen yhdellä yrityksellä on silti lähes mahdotonta. Hommaa vaikeuttaa vielä täysin älytön talojen numerointi. Genovassa on kahden tyylisiä talonumeroita, mustia ja punaisia. Kuulemani ja havaintojeni perusteella nämä numerot eivät mene minkään logiikan mukaisesti, taloa numero 70 saattaa hyvinkin seurata talo numero neljä, joten pelkän osoitteen perusteella suunnistaminen on kohtalaisen vaikeaa. Onneksi paikalliset ovat kuitenkin avuliaita ja kysymällä perille selviää aina.

Käytännössä Genova sijaitsee vuorien ja meren välissä, joten korkeuserot kaupungin sisällä ovat aikamoiset. Castelletton alue onkin yksi suosikkialueistani Genovan kaupungissa. Kyseessä on yksi kaupungin rikkaimmista asuinalueesta ja asuintalot ovatkin maineensa veroisia. Castelletto sijaitsee Genovan vanhaan kaupunkiin ja satamaan nähden kohtalaisen korkealla ja kävellen sinne siirtyminen on melkoinen urakka. Genovan vanhasta kaupungista lähtee kymmeniä erilaisia pikkukujia ja portaikkoja jotka vievät juuri Castellettoon ja muutamaan muuhun vuorilla sijaitseviin kaupunginosiin. Mukavuudenhaluisille tarjolla on myös useita bussireittejä sekä varsin käteviä hissejä, joihin pääsee maksamalla 90 sentin lipun. Hissejä lähtee kolmesta paikkaa keskusta-alueelta ja varsinkin Principen juna-aseman lähellä oleva metron ja hissin hybridi kannattaa kyllä kokea. Olo oli kun huvipuistolaitteessa, mutta perille päästiin onnellisesti. Näköalat Castellettosta ovatkin aikamoiset. Tarjolla on useampia näköalatasanteita, joista pystyy hienosti hahmottamaan koko kaupungin ja sen lähialueet. Tarjolla on useampia pieniä ja kohtalaisen edullisia kahviloita, joista saa paikallisia tuotteita ja myös äärimmäisen maukasta jäätelöä. Itse pidän erityisesti Castelletton kävelyreiteistä, joita olen käynyt kävelemässä harva se päivä. Vaihtoehtoja kävelyreiteille on useampia, sillä jo mainitsemiani pikkukujia ja portaikkoja lähtee lähes jokaisesta kadunkulmasta. Aina ei tiedä mihin päätyy, mutta vanhan kaupungin ulkopuolella Genovassa on kohtalaisen helppo suunnistaa, sillä hyviä maamerkkejä on useampia.

Kuten sanottua, Genovan metropolialue levittyy laajalle keskusta-alueen ulkopuolelle. Meri on koko ajan lähellä ja rantaviiva kätkee sisälleen useita äärimmäisen upeita kyliä ja nähtävyyksiä. Ne hienoimmat tähän mennessä näkemäni paikat tällä alueella ovat ehdottomasti Nervi ja Boccadese. Boccadasse sijaitsee arviolta neljän kilometrin päässä Genovan keskusta-alueesta. Bussit liikkuvat kymmenen minuutin välein, mutta kaltaiseni reippailija suorittaa siirtymisen tuonne luonnollisesti kävellen. Kävely on itsessään jo aikamoinen elämys, sillä Boccadese on Genovan suurimman rantabulevaardi Corso Italian varrella. Corso Italia muotoilee rantaviivaa ja maisemat ovat häkellyttävän hienoja. Alkumatkalla ohitetaan komea puistoalue Piazza della Vittoria, jonka jälkeen siirrytään varsinaiselle rantabulevardille. Toisella puolella siintää meri ja toisella puolella lukuisia upeita historiallisia rakennuksia, joita kelpasi kyllä ihailla. Vaikka meri on läsnä jokapuolella, ei Genovan kaupunkialueella ole varsinaisesti uimarantoja. Boccadasseen kävellessä matkalla oli kuitenkin lukuisia pieniä rantoja ja kuntoilukeskuksia jalkapallokenttineen ja uima-altaineen.

Itse Boccadasse on pieni kalastajakylä, joka muistuttaa ulkomuodoltaan huomattavasti kuuluisampaa Portofinon turistirysää. Idyylinen lienee oikea sana kuvailemaan kyseistä kylää. Tarjolla on pari kahvilaa ja jäätelöbaaria sekä luonnollisesti muutama pieni ja sympaattinen ravintola, josta saa varmasti maukasta purtavaa. Talot ovat värikkäitä ja erilaisia veneitä ja kanootteja oli mahdollista vuokrata. Hieman ranta-alueen ulkopuolella oli mahdollista kiivetä pienelle kukkulalle, jossa oli vanha kirkko ja aivan mahtavat maisemat merelle.

Boccadassesta nappasin paikallisbussin, jonka kyyydissä siirryin noin 15 minuutin bussimatkan päässä olevaan Nervi-nimiseen Genovan kaupunginosaan. Nervi on ennenkaikkea tunnettu kahdesta asiasta, Genovan alueen suurimmasta puistosta ja Giuseppe Garibaldin vaimon mukaan nimetystä kolmen kilometrin pituisesta kävelyreitistä Passeggiata Anita Garibaldista. Puisto jäi tällä erää ajankäytöllisistä syistä näkemättä, mutta kävelyreitin kävin kävelemässä. Kun kyse on ulkoilusta, nousee vallitseva sää luonnollisesti isoon rooliin. Onneksi omalle kohdalleni osui yksi tähänastisen reissuni parhaimmista päivistä kelien puolesta, lämpötila oli varmasti lähes kaksikymmentä astetta ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Noin kolmen kilometrin kävelyreitti alkaa Nervistä ja päättyy Capolungo nimiseen pikkukylään. Maisemat ovat idyyliset, toisella puolella on loputtoman näköinen meri ja toisella puolella lumihuippuiset vuoret. Matkalla on useita pieniä kahviloita, joiden hintataso oli odotettua halvempi. Päätepisteenä toimiva Capolungo on sympaattinen hieman Boccadaddea muistuttava kalastajakylä, jossa voi nauttia vaikka kylmän oluen meren ylle levittyvällä terassilla.

Tottahan toki viikonloppuna pelattiin myös jalkapalloa, kun suuri ja kaunis AC Milan kohtasi tämän hetkisen Genovan ykkösjoukkueen Sampdorian. Lähtökohdat otteluun eivät olleet parhaimmat mahdolliset, Sampdoria oli käynyt ottamassa derbyhuumassa rehellisesti kakkoseen sarjakakkoselta Romalta ja Milan hävisi UCL-pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kotiottelunsa Atleticolle 1-0 kelvollisesta peliesityksestä huolimatta. Mario Balotelli loukkasi olkapäätään kyseisessä UCL-ottelussa ja oli tästä johtuen sivussa viime viikonlopun ottelusta. Derbyn voittomaalin iskenyt Maxi Lopez sen sijaan palasi kokoonpanoon pikkuvammojensa vuoksi. Kotiyleisön onneksi Balotellin paikalle avaukseen nousi kaksi ja puoli kautta Sampdoriassa Antonio Cassanon kanssa dominoinut suuri kansan suosikki Giampaolo Pazzini. Pazzo ja Sampdorian oma poika, täksi kaudeksi Milaniin siirtynyt Antonio Poli saivatkin lämpimän vastaanoton, vaikka tällä kertaa pelipaita ei ollutkana se totuttu sinivalkoinen.

Alunperin suunnitelmana oli mennä otteluun Hollantilaisen ystäväni Maartenin kanssa, mutta hänelle tuli akuutteja naisasioita, joita hänen piti lähteä hoitamaan 50 kilometrin päässä olevaan pikkukylään. Tämä ei itseäni haitannut, ottelupäivänä kävin hakemassa liput Genovan pääkadulla olevasta Sampdoria pointista. Liput pohjoispäätyyn kustansivat 20 euroa. Oma paikkani oli aivan Milanin vieraskannattajien vieressä, paikalle oli saapunut mukava määrä Milanin kannattajia ja tunnelma tuularicurvassa oli koko ottelun ajan varsin mukava. Sampdorian curva on esteettisesti yksi Italian kauneimmista, mutta äänitasoltaan esitys ei tällä kertaa vakuuttanut allekirjoittanutta. Stadionilla oli mukava määrä katsojia, ilmoitettu yleisömäärä oli noin 25000, mutta itse olisin veikannut paikalla olleen vähintään 30000 ihmistä.

Clarence Seedorf oli päättänyt lepuuttaa muutamaa avainpelaajaa ja Milanin avauskokoonpanossa nähtiinkin muutama hieman yllättävä nimi. Puolustuslinja ei etukäteen vakuuttanut edes vähää alusta, maalissa oli aiheellisesti paljon kritiikkiä viime aikoina saanut Marco Amelia ja puolustuslinjassa vipelsivät Kevin Constant, Ignacio Abate, Adil Rami ja täysin puskista avaukseen noussut vuoden 2006 maailmanmestari Cristian Zaccardo. Keskikentällä kehissä oli vahva ryhmitys, joskin viime aikoina hieman alavireisesti esiintynyt Kaka sai lepovuoron ja hänen tilallaan avauksessa pelasi Italian nuorisomaajoukkueista tuttu suurlupaus Riccardo Saponara. Sampdoria lähti peliin käytännössä parhaalla mahdollisella ryhmityksellä, derbysankari Maxi Lopez ei kuitenkaan ollut avauksessa, mutta tuli surullisen kuuluisalla tavalla kentälle vaihdosta.

Ottelu oli kokonaisuudessaan varsin viihdyttävä. Milanin peli on mennyt Seedorfin aikana eteenpäin viimeksi näkemästäni Milan-Torino ottelusta, nyt hyökkäyspelissä tuntui olevan jonkinlainen punainen lanka ja Milanin pelinopeus on kasvanut huomattavasti Seedorfin ensimmäisistä otteluista. Ottelun alku oli hieman sekava, Sampdoria tuli otteluun varsin hyvin latautuneena ja sai alussa pari puolittaista paikkaa Milanin maalille. Ottelun 12. minuutilla Milan kuitenkin siirtyi 0-1 vierasjohtoon Abel Taarabtin maalilla. Keisuke Hondan loistokeskitys löysi täysin vapaana olleen Taarabtin, jonka puskun Sampdorian maalivahti torjui eteensä. Kotijoukkueen puolustajia ei tässä vaiheessa puolustaminen juurikaan kiinnostanut ja Taarabt sai pistää oman riparinsa sisään ilman suurempia estelyitä. Maalin jälkeen pelin intensiivisyys hieman kuoli, Milan vetäytyi kyttäilemään vastaiskuja ja Sampdoria yritti parhaansa mukaan luoda maalipaikkoja. Yrittämisen puutteesta Sampdorian peli ei jäänytkään kiinni, mutta viimeiset ratkaisut hyökkäysalueella olivat kauttaaltaan täysin luokattomia. Sampdoria sai muutaman vaarallisen keskityspaikan, mutta vierasjoukkueen topparipari voitti kaksinkamppailut ja Amelia ei tainnut joutua torjumaan kertaakaan ensimmäisen puoliajan aikana.

Toinen puoliaika alkoi oikeastaan samalla tavalla kuin ensimmäinenkin. Sampdoria yritti kovasti, mutta ei päässyt varsinaisille maalipaikoille. Milanin vastahyökkäyspeli oli vahvan oloista, Pazzini oli pariin otteeseen päästä nokikkain maalivahdin kanssa, mutta viimeiset syötöt karkailivat hieman liian pitkiksi. Maalin tehnyt Taarabt katosi täysin pelin kuvasta, itseasiassa luulin hänen tulleen vaihtoon, mutta virallisten statistiikkojen mukaan hän pelasi täydet minuutit. Näyttöpaikan saanut Saponara ei juurikaan vakuuttanut, ja Andrea Poli vaihdettiinkin tunnin pelin kohdalla hänen tilalleen. Juuri kyseisen vaihdon jälkeen Milan siirtyi 0-2 johtoon hieman kummallisella maalilla. Maali tuli vastakkaiseen kenttäpäätyyn, joten en nähnyt täysin mitä Sampdorian boksissa oikein tapahtui. Joka tapauksessa kulmapotkun jälkeen pallo ajautui Milanin oikealle laidalle, josta pallo keskitettiin Sampdorian boksiin. Pazzini ja Sampdorian maalivahti Angelo Da Costa kamppailivat pallosta ja Da Costa jäi tilanteen jälkeen pitelemään kasvojaan rikkeen merkiksi. Tuomari ei kuitenkaan tilanteessa nähnyt rikettä ja Rami kävi tuikkaamassa pallon tyhjään maaliin. Tästä seurasi luonnollisesti melkoiset torikokoukset ja tunteet kuumenivat niin kentällä kuin katsomossa. Viimeinen niitti oli se, kun kotijoukkueen vikkelä kärkimies Eder pääsi nokikkain Amelian kanssa. Syöttö hänelle oli kuitenkin hieman liian pitkä, ja Amelia ehti palloon ennen Ederiä. Eder kuitenkin heittäytyi teatraalisesti maahan ja kotijoukkueen pelaajat ja kannattajat vaativat raivoisasti tilanteesta rangaistuspotkua. Tilanne tapahtui aivan silmieni edessä ja objektiivisesti katsottuna tilanteessa ei ollut minkäänlaista rikettä. Kannattajien tehtävänä ei kuitenkaan ole seurata ottelua objektiivisesti, joten reaktiot pystyi ymmärtämään. Tässä vaiheessa tuulipukukatsomosta alkoi lennellä kentälle jos jonkinmoista tavaraa ja tunnelma kentällä ja katsomossa oli kohtalaisen tulinen.

Sympaattinen velikulta Muntari nappasi 65 peliminuutin kohdalla keltaisen kohtalaisen roisista taklauksesta. Tämän jälkeen nähtiin mielenkiintoinen episodi, kun Muntari ei meinannut suostua vastaanottamaan saamaansa varoitusta. Protestoi kovasti ja suu kävi siihen tahtiin, että hetkellisesti jo luulin punakortin nousevan. Abate ja Montolivo kävivät kuitenkin puhumassa kaverille vähän järkeä ja lopulta keltaisen kortin noustua Seedorf päätti ottaa kaverin vaihtoon. Muntarin legendaarisin hetki Serie A:ssa on se, kun hän otti vaihdosta kentälle tultuaan kaksi keltaista korttia noin minuutin sisään. Maxi Lopez on ilmeisesti katsonut youtubesta kyseiset videot, sillä kaveri kävi mussuttamassa itselleen kaksi keltaista korttia vielä Muntarin ennätystä nopeammin. Koville otti ja punaisen kortin jälkeisen walk of shamen jälkeen mainosaidat saivat kokea kovia. Muutoin pidin kyllä kovasti Lopezin kentälletulosta, aiheutti kovasti hämminkiä Shefki Kuqia muistuttavalla fyysisellä preesensillään.

Loppumatsi olikin suoranaista höntsäilyä, kun miesylivoimalla pelannut Milan tyytyi pitämään palloa omalla alueellaan. Amelia joutui kuitenkin kertaalleen venymään varsin akrobaattiseen torjuntaan, kun Sampdorian brassikärki Eder pommitti paristakymmenestä metristä ihan kohtalaisen vedon, joka kuitenkin suuntautui hieman maalia kohden. Näin ollen kolme pistettä matkasi Milanoon ja Seedor nappasi neljännen voittonsa kuudesta ottelusta. Puolustus alkaa näyttää jo varsin hyvältä ja hyökkäyspelissäkin alkaa löytyä jonkinlaista ideaa. Alkukankeuksien jälkeen pienoinen usko Seedorfin projektiin alkaa heräämään, ehkä se seisoo sittenkin?

Torino

Olin henkisesti varautunut siihen, että en pääse vierailemaan Italian suurimman, kauneimman ja myös sen vihatuimman seuran, eli Juventuksen kotistadionilla. Juventuksen uusi stadion on kooltaan kohtalaisen pieni ja näin ollen se on myös käytännössä täynnä jokaisessa Juventuksen ottelussa. Tiesin toki, että Juventus myy lippujaan listicketin kotisivuilla, mutta normaalisti liput ovat myynnissä vain tessera di tifosin omaaville henkilöille. Näin ollen olikin äärimmäisen iloinen yllätys huomata, että Juventus on alkanut laittamaan lippujaan myös avoimeen myyntiin. Juventuksen eurotaival Mestareiden Liigassa jäi tänä(kin) vuonna kohtalaisen lyhyeen ja joukkue joutui jatkamaan euro-otteluitaan Mestareiden liigan sijaan euroliigassa. Pientä porkkanaa toki löytyy, sillä tämän vuoden turnauksen finaali pelataan Juventuksen kotistadionilla, joten lähtökohtaisesti uskoisin joukkueen haluavan mennä tänä vuonna tässäkin turnauksessa päätyyn saakka. Torstaina pelattuun ensimmäisen pleijarikierroksen otteluun turkkilaista Trabzonsporia vastaan liput irtosivat ilman suurempia ongelmia. Valitsin tällä kertaa strategiseksi paikakseni Juventuksen koti-Curvan viereisen katsomonosan ja lipuista jouduin kustantamaan kohtalaisen edullisesti vain parikymmentä euroa.

Iloinen yllätys oli myös se, että Genovan ja Torinon välillä kulkee tunnin välein paikallisjunia. Kuten tässäkin blogissa on jo moneen kertaan käyty läpi, junien hinnoittelu Italiassa riippuu täysin junatyypeistä paikallisjunien ollessa se edullisin vaihtoehto. Yhdensuuntainen lippu kustansi yhdeksän euroa ja matka-aika oli hieman alle pari tuntia, joten Genova-Torino välillä pystyy halutessaan tekemään myös mukavia päiväreissuja. Mulle ei ole ihan täysin auennut, että miksi tämä reitti on niin paljon halvempi kuin esimerkiksi Genova-Milano, joka on kilometrimäärältään muutamaa kymmentä kilometriä lyhyempi. Noh, lompakkoni ei kuitenkaan ole pohjaton, joten nämä halvat junamatkat otetaan aina ilolla vastaan.

Olen käynyt isäni ja veljeni kanssa Torinossa kertaalleen katsomassa Juventuksen ja Ajaxin välistä euroliigan ottelua nelisen vuotta sitten. Tuolloin Juventus ei ollut tasoltaan lähelläkään sitä, mitä se on tällä hetkellä. Joukkue pelasi ottelunsa Torinon Olympiastadionilla, sillä oman stadionin rakennustyöt olivat vielä kesken. Joukkue ei muutenkaan ollut vielä toipunut calciopoli-skandaalin myötä tulleesta Serie B-keikasta ja kentällä oli useita Juventuksen mittakaavalla keskinkertaisia pelaajia. Olimme tuolloin vain yhden päivän Torinossa ja minulle ei jäänyt kauhean hyvää kuvaa kaupungista. Tuolloin liikuimme lähinnä keskusta-alueen ulkopuolella ja lukemieni juttujen perusteella Torinoa pidetään äärimmäisen kauniina kaupunkina.

Päivän Torinossa käveltyäni mielipiteeni ei olisi voinut juuri enempää muuttua. Torino kostautui äärimmäisen kauniiksi ja viehättäväksi kaupungiksi. Alppien pääkaupunkia ei turhaan ole nimitetty hieman epäitalialaiseksi kaupungiksi, sillä kaupunki on täynnä erittäin kauniita bulevaardeja, patsaita ja puistoja. Olin tehnyt etukäteen suunnitelmia siitä, mitä haluan tehdä, mutta nuo muuttuivat useaan otteeseen huomatessani ympärilläni äärimmäisen kauniita rakennuksia, autioita ja patsaita. Varsinkin Piazza Castello ja sitä ympäröinyt alue jäi positiivisella tavalla mieleeni, yksi hienoimmista ja kauneimmista yksittäisistä paikoista, joita olen Italiassa nähnyt.

Mole Antonelliana on ehkä Torinon kuuluisin maamerkki. Kuuluisan arkkitehdin Alessandro Antonellin suunnittelema rakennus on Italian yhden ja kahden sentin kolikon kääntöpuolella. Alunperin synagoogaksi rakennettu rakennus toimii nykyään Italian elokuvahistorian museona. 121-metriä korkea rakennus on myös maailman korkein museo. Rakennuksen merkityksestä kertonee kaiken myös se, että sen mukaan on nimetty ensi viikonloppuna pelattava tulikuuma kaupungin kahden suurimman seuran välinen Torinon derby. Opiskelijakortilla sisäänpääsy maksoi kuusi euroa, maailmankuuluun torniin pääsi maksamalla kolme euroa lisää.

Itse museo on kooltaan valtava. Kerroksia on useampia ja ne on jaoteltu erilaisiin elokuvallisiin teemoihin. Aluksi esiteltiin modernin elokuvan historia sekä erilaisia laitteita, joilla noita ensimmäisiä elokuvia on tehty. Luonnollisesti mahdollista oli myös katsella yhtä maailman ensimmäisistä mykkäfilmeistä ”Juna saapuu asemalle”. Asiasta kiinnostuneille näytillä oli myös maailman ensimmäisiä eroottisia filmejä ja kuvia, luonnollisesti punaisten lyhtyjen valossa. Seuraavassa kerroksessa esiteltiin niin Italian kuin maailman merkittävimpiä elokuvia, näyttelijöitä ja ohjaajia. Näytillä oli mm. pukuja alkuperäisistä Star Wars elokuvista ja muuta todella mielenkiintoista oheiskrääsää. Museossa oli myös tuhansia äärimmäisen näyttäviä ja legendaarisia elokuvajulisteita, joita tällainen osa-aikainen elokuvafriikki bongaili mielellään. Alakerrassa tarjolla oli myös erilaisia teemahuoneita, joissa esiteltiin erilaisten elokuvagenrejen historiaa ja keskeisimpiä merkkiteoksia. Lopuksi näköalatasanteelle lippunsa ostaneille oli tarjolla hissikyyti rakennuksen huipulle. Näköalat olivat aikamoiset, tuolta kaupunkia katsellessani hahmotin ensimmäistä kertaa todella sen miten isosta kapungista on kyse.

Bongasin kartalta, että Torinossa on myös Italian urheilumuseo. Kartta mukaan museo oli lähellä, mutta lopulta kävelymatka tuonne oli aikamoinen. Museo sijaitsee Torinon olympiastadionin sisällä, mahdollista on ostaa lippu pelkästään museoon sekä museoon ja stadionkierrokselle. Koska olen jo kertaalleen vieraillut stadionilla, päätin tällä kertaa tyytyä vain museokäyntiin. Museolla oli jonkinmoinen tarjousviikko meneillään ja sisään pääsi vaivaisella kahdella eurolla. Museo ei ollut mikään valtavan iso, mutta se tarjosi erinomaisen läpileikkauksen Italian menestyksekkääseen urheiluhistoriaan. Näytillä oli lukuisia vanhoja jalkapallopaitoja ja muuta urheiluun liittyvää tavaraa. Televisiosta pystyi katselemaan legendaarisia pätkiä vanhoilta hyviltä ajoilta, tuolta on bongattavissa mm. Martti Vainio ja vahingossa lenkkipolulta erinäisiä hormooneja löytänyt vanha teini-idoli Markus Pöyhönen.

Mutta jalkapalloahan tarjolla oli myös. Italian ylpeys Juventus sai siis vastaansa kohtalaisen keskinkertaista kautta pelaavan Trabzonsporin. Turkin cupin kautta europeleihin selvinnyt joukkue on kotimaansa liigan turvallisessa keskikastissa kymmenentenä. Juventus lähti siis lähtökohtaisesti ottelupariin megasuosikkina, joskin vieraspeli Turkissa ei varmasti tule olemaan sieltä helpoimmasta päästä. Juventuksella on tulevana Sunnuntaina edessä tosiaan äärimmäisen iso ja tärkeä peli paikallisvastustaja Torinoa vastaan, joten odotin mielenkiinnolla sitä minkälaisella kokoonpanolla Juventus otteluun lähti. Lopulta kehissä oli kohtalaisen vahva joukkue, pelikunnossa olevista pelaajista oikeastaan vain kannattajien uusi suursuosikki Arturo Vidal, Fernando Llorente sekä mulkku-Lichtsteiner aloittivat penkillä.

Odotin innolla näkeväni Juventuksen upouuden Juventus Stadionin, joka kuvien ja televisiosta nähtyjen matsien perusteella vaikutti upealta ja tunnelmaltaan loistavalta stadionilta. Stadion sijaitsee aikamoisen matkan päässä keskustasta, oma hotellini oli strategisesti ihan hyvällä paikalla keskusta-alueen ja stadionin puolessa välissä. Bussit kulkevat, joskin ei kauhean usein. Vähemmän yllättäen tälläkin kertaa bussikuski yritti tehdä ennätystä bussiin mahtuvien ihmisten määrässä. Samalla kuski kaahasi aivan hemmetin kovaa, joka aiheutti sen, että puolet ihmisistä olivat nelinkontin maassa jossain vaiheessa bussimatkaa. Itse onnistuin paluumatkalla eksymään, sillä en ottanut maamerkkejä bongaillessani huomioon sitä, että paluumatkalla bussin ikkunat olivat täysin huurussa ja en nähnyt pätkääkään muun maailman menosta. Noh, jäin sitten pois isolta näyttäneellä asemalla ja nappasin taksin hotellille. Hintaa kertyi kahdeksan euroa, joten ihan lähelle hotellia en onnistunut pääsemään.

Stadion oli vähintään niin upea, kuin osasin odottaa. Äärimmäisen jyrkkä ja Italiassa harvinaiseen tapaan nimenomaan jalkapallokäyttöön tarkoitettu stadion lähentelee täydellistä. Jyrkkyys mahdollistaa sen, että oikeastaan jokapuolelta stadionia näkee kentän hyvin. Stadikka on katettu, joten sateellakaan ei tarvitse kastua. Kulmissa olleet tolpat vähän haittasivat näkökenttääni, mutta eipä tuollaisista pikkuseikoista viitsinyt harmiintua. Vieressä ollut Juventuksen koti-Curva oli tupaten täynnä, mutta pettymyksekseni siellä ilmeisesti protestoitiin jotain vastaan, sillä Curva oli hiirenhiljaa koko ensimmäisen puoliajan. Toisella puoliajalla kuultiin sentään muutana chantti, mutta meininki oli kaukana odottamastani. Tarkempaa syytä protestille en tiedä, liekö kyseessä sitten putoaminen UCL-peleistä ja siitä aiheutunut pettymys? Turkista oli odotusten mukaisesti saapunut ihan kivan kokoinen vierasmobi, joka piti hyvää mölöä koko otteun ajan. Noin tunnin kohdalla nähtiin myös ihan komea pyroshow. Suomessa tuon jälkeen olisi varmaan suljettu koko pääsarja pariksi viikoksi, mutta tällä kertaa täällä selvittiin parin minuutin juomatauolla. Stadikka ei tällä kertaa ollut aivan täynnä, 41000 vetävälle stadikalle oli saapunut virallisen ilmoituksen mukaan sellaiset 36000 ihmistä.

Ottelun ensimmäinen puoliaika ei jättänyt jälkipolville hirveästi kerrottavaa. Taso oli suorastaan luokaton, kummankin joukkueen pelaajat räiskivät vuorotahtiin syöttöjä vastustajalle ja muutenkin kentällä nähtiin muutama aivan käsittämätön suoritus. Juventus onnistui kuitenkin luomaan muutaman maalipaikan, mutta maali syntyi jotenkin ensimmäistä puoliaikaa kuvaten puolivahingossa, kun vierasjoukkueen pelaaja potkaisi joukkuekaveriaan pallolla päähän; pallo kimposi ensimmäistä otteluaan Juventuksen avauksessa pelannelle Pablo Osvaldolle, jolla oli helppo työ sijoittaa pallo maaliin. Maali oli miehen ensimmäinen Juventuksessa, ottelun jälkeisissä haastatteluissa hän lupaili, että maaleja tulee tällä kaudella vielä lisää, sillä hän haluaa näyttää päästäkseen Italian maajoukkueeseen tulevan kesän MM-kisoihin. Juventus loi muutaman ihan hyvän maalipaikan, mutta varsinkin Carlos Tevezksen ruuti oli tällä kertaa kohtalaisen kuivaa. Vierasjoukkue pääsi muutamaan puolittaiseen paikkaan lähinnä siksi, että Juventuksen puolustus pelasi juuri sillä tavalla, kun nimilistasta saattoi odottaa. Varsinkin Angelo Ogbonna oli kaikkea muuta kun vakuuttava pallollisena, aivan ottelun alkuun kompastui alimpana miehenä ja vierasjoukkueen hyökkääjä oli päästä nokikkain Buffonin kanssa.

Toiselle puoliajalle asteli aivan uusi Juventus. Juventus nopeutti ja suoraviivaisti peliään huomattavasti. Varsinkin keskikentän kaksikko Pirlo-Pogba nosti tasoaan äärimmäisen paljon. Jälkimmäisenä mainittu tuntui olevan jokapuolella kenttää, varsinkin hyökkäyspäässä. Olen kyllä äärimmäisen innoissani tästä kaverista, jo nyt kansainvälistä huipputasoa, joten miten hyvä kaveri onkaan muutaman vuoden päästä? Toisella puoliajalla mentiin aikalailla päästä päähän, kumpaakin joukkuetta tuntui kiinnostavan enemmän hyökkäys kuin puolustus. Juventuksen valmentaja Antonio Conte ei selkeästi tyytynyt yhden maalin johtoon, sillä hän vaihtoi kentälle kolme todella hyökkäysorientoitunutta pelaajaa. Tunnin pelin jälkeen Juventus vaihtoikin taktiikkaansa neljän puolustajan linjaan, puolustussuuntaan muodostelma muistutti 4-4-2:ta, mutta hyökkäyssuunnassa enemmän 4-3-3, koska Pogba hääri vapaassa roolissa keskellä ja Carlos Tevez hakeutui todella vahvasti oikeaan laitaan. Vierasjoukkue onnistui noin 75 minuutin kohdalla toimittamaan pallon maaliin, mutta maali hylättiin, koska päätytuomarin mielestä pallo oli ylittänyt päätyrajan. Uusintojen perusteella tuomio oli väärä ja Juventus säästyi tuomarin avustuksella äärimmäisen tärkeältä vierasmaalilta.

Juventus painoi vimmatusti päälle ja katsomossa ihmiset alkoivat turhautua. Tämän ottelun otannan perusteella Juventuksen kannattajat ovat kohtalaisen kriittisiä omilleen. Varsinkin nelikko Ogbonna-Peluso-Isla-Giovinco sai aikamoista kritiikkiä katsomosta. Vieressäni istunut herrasmies totesikin, ettei hän maksa pääsylipun hintaansa päästäkseen katsomaan näiden keskinkertaisuuksien peliä. Sanoi myös, että jos Juventus olisi UCL-tason joukkue, pitäisi tämän pelin olla 5-0. Pistetään nämä lausunnot turhautumisen piikkiin, mutta kyllä tuossa kritiikissä piilee myös totuuden sieman. Koko mainittu nelikko on pelaamassa varsin surkeaa kautta, varsinkin Peluson ottelu meni niin vihkoon kun vaan voi mennä. Puolustussuunnassa pulassa ja hyökkäyssuunnassa ei mitään annettavaa. Kaveri selkeästi pitää vetämisestä, mutta jos paras laukaus suuntautuu 15 metriä maalin yli, voidaan miettiä ovatko kaverin ratkaisut sieltä viisaimmasta päästä.

Lopulta lisäajan puolessa välissä Juventuksen sinnikäs painostus palkittiin vihdoin. Carlos Tevez sai pallon oikeaan laitaan, ohitti puolustajan ja pelasi pallon takaviistoon kuudentoista rajalle. Pogba ehti palloon ensimmäisenä ja pisti äärimmäisen helpon näköisesti kovan sijoituksen suoraan syötöstä maalin oikeaan ylänurkkaan. Otteluparin kannalta tämä toinen maali oli äärimmäisen tärkeä juttu Juventukselle, sillä Turkissa meininki on varmasti aikamoista. Kahden maalin johtoasemassa jatkopaikka näyttää varsin todennäköiseltä, varsinkin kun Trabzonspor ei näyttänyt miltään hirveän erikoiselta porukalta. Todennäköisen jatkopaikan myötä tiedossa onkin sitten varsin herkullinen ottelupari, kun Juventus kohtaisi rakkaan vihollisen Fiorentinan tulikuumassa derbyssä.

Nizza

Rooman reissun jälkeen oli hyvä hieman asettua aloilleen. Kuvittelin kouluni alkavan jo tällä viikolla, mutta erinäisistä syistä johtuen Genovan yliopiston kielikurssi on siirretty hamaan tulevaisuuteen ja sen alkamispäivästä odotan yhä tarkempaa tietoa. Keskiviikkona erittäin hienoksi mieheksi kostautunut uusi kämppikseni Filippo esitteli minulle, Maartenille ja pariksi päiväksi Genovaan tulleelle kielikurssikaverillemme Eshterille kaupunkia ja sen baariskeneä. Hänen mukaansa Genovassa ihmiset lähtevät liikkeelle nimenomaan keskiviikkoisin ja baareissa onkin silloin paljon porukkaa. Aina ei ole syytä lähteä merta edemmäs kalaan, asuntomme alimmassa kerroksessa on varsin suosittu baari, jossa on ihan mukava nauttia paikallisia viinejä ja istua iltaa. Noin puolen kilometrin päässä jossain syvällä Genovan vanhan kaupungin syövereissä ovat sitten ne kaupungin varsinaiset baarit ja suuremmat yökerhot.

Viime viikon suurin seikkailu oli internetistä tilaamani paketin metsästäminen. Keskiviikkona heräsin siihen, kun asunnossa pirisi todella kovaa. Luulin kyseessä olevan puhelimen, mutta ilmeisesti kyse olikin alaovella olevan postimiehen pyynnöstä päästä toimittamaan paketti kotiovelleni. Unenpöppörössä en kuitenkaan saanut kaverin puheesta mitään selvää ja näinollen paketti jäi saamatta. Seuraavana päivänä soitimme yhteistuumin ystävättäreni Eshterin kanssa paikalliseen kuriiripalveluun ja saimme sovittua uuden toimituksen perjantaiksi. Olin jo varannut etukäteen junaliput Nizzaan kello kahdeksitoista, joten sovimme, että postimies tuo paketin huomenna ennen kello yhtätoista. Noh, heräsin yhdeksältä odottelemaan postimiehen puhelinsoittoa. Puoli kahdeltatoista oli pakko lähteä talsimaan kohti juna-asemaa ja juuri ennen junaan astumista kaveri soitteli minulle ja pahoitteli myöhästymistään. Yllätyin itsekkin siitä, miten hyvin puhelinkeskustelu italiaksi sujui. Sain sovittua, että kaveri jättää paketin lähimpään toimistoon ja käyn hakemassa sen maanantaina. Antoi vähän epäselvän osoitteen, mutta parin avuliaan paikallisen avustuksella sain viimein tänään haettua paketin itselleni.

Ligurian alue on tunnettu hyvästä ruuastaan. Vaikka meri on aina lähellä, ei täkäläinen keittiö ole tunnettu kalaruuistaan. Kasviksia ja varsinkin ja pestoa, jota pidetään nimenomaan ligurialaisena ”keksintönä”, sen sijaan käytetään runsaasti. Torstaina söimme ystäväni Maartenin luona perinteisen illallisen. Maarten asuu talossa, jonka omistaa noin viisikymppinen Genoan jalkapallojoukkuetta kannattava nainen. Kyseinen nainen on loistava kokki ja Maarten pääseekin nauttimaan päivittäin mitä maittavimmista ruuista. Tällä kertaa me olimme kuitenkin kokkivuorossa ja valmistimme erinomaiselta maistuvaa pasta genovesea. Kyseessä on pestokastikkeella maustettu pasta-annos, joka yleensä valmistetaan varsin paljon madoilta näyttävästä pastasta. Päälle hieman parmesaanijuustoa niin täydellisen makuinen ja terveellinen ruoka-annos on valmis. Italiassa ihmiset syövät paljon, mutta täkäläisen keittiön ruoka on varsin terveellistä ja ihmiset ovat pääsääntöisesti varsin hyvässä kunnossa.

Perjantaina suuntasin tosiaan nokkani kohti kaakkois-Ranskaa, tarkemmin sanottuna Nizzaa. Noin neljänsadan tuhannen asukkaan kaupunki on tunnettu ennenkaikkea kauniista rannastaan ja huikean kauniista rantabulevardistaan. Matka Genovasta Nizzaan maksoi vähän alle kaksinkymmentä euroa suuntaan. Matka näytti paperilla helpolta, mutta käytännössä se ei ollut ihan sitä. Menomatkalla menin ensiksi junalla Albengaan, sieltä bussilla Ventimigliaan ja sieltä junalla Nizzaan. Ventimiglia-Nizza välillä oli kovasti erinäisiä remontteja, joten useampi juna oli peruuttu. Sain Genovasta käteeni aikataulun näistä eri vaiheista, mutta käytännössä tuo ei pitänyt lainkaan paikkaansa. Matka sujui muuten nohevasti, mutta Ventimigliassa jouduin odottelemaan reilun tunnin, koska juna oli pahasti myöhässä. Pikaisen googlettelun perusteella maailman kauneimmat tiereitit ovat muualla maailmassa, mutta täytyy sanoa, että maisemat oikeastaan koko matkan ajan olivat suorastaan henkeäsalpaavat. Meri oli koko ajan lähellä ja korkeuserot olivat suuret. Tietyissä paikoissa meri oli aivan vieressä vasemmalla ja lumihuippuiset korkeat vuoret melkein yhtä lähellä oikealla. Kesällä maisemat ovat varmasti vielä nykyistä kauniimpia, vaikka nytkin ilma on jatkuvasti yli viidentoista asteen ja aurinko paistaa mukavasti.

Saavuin Nizzaan lopulta ihan hyvissä ajoin ja suuntasin kohti hostelliani. Varaamani hostelli oli saanut tarkemman googlettelun perusteella aika murskaavia arvosteluja, mutta budjettimatkailijana ajattelin, että kyllä nyt kaksi yötä nukkuu vaikka missä. Hostelli löytyikin ilman suurempia etsintöjä aivan Nizzan pääkadun vierestä. Ensivaikutelma oli ihan hyvä, mutta ensimmäinen yö oli suorastaan hirveä. Jostain syystä lämmityslaitteet pauhasivat täysillä ja huoneessa oli kammottavan kuuma. Samassa huoneessa nukkui myös erittäin pahalta haissut lihava venäläinen, jonka tapaista kuorsaajaa en ole koskaan elämässäni tavannut. Palatessani huoneeseen illalla en oikeastaan voinut kuin nauraa, sillä korvatulpista ei ollut mitään hyötyä. Ensimmäinen yö menikin käytännössä valvoessa, mikä oli ihan hyvä asia, sillä toisena iltana olin niin väsynyt, että nukuin erittäin sikeästi kaikista muuttujista huolimatta.

Pidin Nizzasta kaupunkina todella paljon. Täysin pyytämättä ja yllättäen minulle selvisi, että maailmankuulut Nizzan karnevaalit alkoivat juuri samana viikonloppuna, kun itse saavuin kaupunkiin. Ihmettelin ensin ihmispaljouden määrää ja sitä, että jokapuolella oli erilaisiin naamioasuihin pukeutuneita ihmisiä. Kokonaisuudessaan meininki oli varsinkin illalla kun suoraan Suomen vapusta, joskin juhlat juhlittiin astetta sivistyneemmin kuin koto-Suomessa. Lauantai-iltana näin myös valtavan hienon juhlakulkueen, jossa valtavan kokoiset karnevaalivaunut liikkuivat ympäri Nizzan pääkatua. Muutoinkon ympäri Nizzaa oli nähtävissä erilaisia karnevaaliin liittyviä oheistuotteita, kuten maailmanpyörää ja erilaisia huvipuistolaitteita.

Nizza on kaupunkina siisti ja elegantti. Maailmankuulu rantabulevaardi on äärimmäisen hieno myös turistikauden ulkopuolella. Nizzan pääkadulta löysin monta todella edullista vaatekauppaa, jotka myivät tuotteitaan karnevaalien kunniaksi todella hyvin alennuksin. Nizzassa on myös kohtalaisen kokoinen, mutta äärimmäisen kaunis vanhakaupunki, jossa on todella paljon viihdyttäviä ja pieniä ravintoloita ja pubeja. Nizza on kohtalaisen tiivis kaupunki ja oikeastaan melkein jokaiseen tärkeimpään paikkaan pystyy liikkumaan jaloin. Viikonloppu kävi siis myös hyvästä kuntoilusta, sen verran monta kilometriä tuli käveltyä päivittäin.

Sunnuntaina pelattiin myös jalkapalloa, Nizzan ylpeys OGC Nice kohtasi kotiottelussaan sarjan keskikastissa pelailevan Nantesin. Liput otteluun maksoivat vaivaiset kymmenen euroa, ostin ne etukäteen seuran nettisivuilta. Homma kävi helposti, vaikka en ymmärrä sanaakaan ranskaa. Mitään ylimääräisiä toimituskuluja ei tullut ja liput lähetettiin antamaani sähköpostiosoitteeseen. Nizzan uusi stadikka sijaitsee aika kaukana kaupungin keskustasta ja tuonne ei kannata lähteä suunnistamaan kävellen. Kävin kyselemässä vähän vinkkejä turisti-infosta ja sanoivat, että busseja stadionille menee kuuden minuutin välein. Tämä ei todellakaan pitänyt paikkaansa, sillä odottelin lähemmäs puoli tuntia bussia kohtalaisen monen muun ihmisen kanssa. Ymmärrettävästi näin harvoin kulkevat bussit olivat aivan täynnä, en ole nimittäin koskaan nähnyt yhtä montaa ihmistä yhdessä bussissa.

Vuonna 1904 perustettu Nizza on todella perinteikäs seura Ranskassa. Menestysvuodet osuivat 1950-luvulle, jolloin seura voitti peräti neljä Ranskan mestaruutta. Viime aikoina menestys on jäänyt astetta laihemmaksi, vaikka Nizza perinteisesti onkin joka vuosi mukana taistelemassa europaikoista. Joukkue pelaa kotiottelunsa täksi kaudeksi avatulla Allianz Riviera-nimisellä stadionilla. Reippaat 35000 ihmistä vetävä stadion tulee olemaan myös yksi vuoden 2016 EM-kisojen ottelupaikoista. Kyseessä on valtavan hieno ja toimiva stadion. Tunnelma on hyvä, sillä stadikan akustiikka on loistava. Kaikkialta on hyvät näkymät kentälle ja oheispalvelut pelaavat moitteettomasti. Näkemässäni ottelussa paikalla oli ehkä hieman reippaat 20000 katsojaa, mutta tunnelma oli silti mitä mainioin.

Päästessäni sisään stadikalle huomasin, että paikkani oli päätykatsomon ensimmäisessä rivissä. Mikäs siinä, ottelua olisi ollut erinomainen seurata tuosta, mutta valitettavasti yksi järkkäreistä seisoi suoraan edessäni blokaten 50% näkymistä kentälle. Onneksi katsomossa oli mukavasti tyhjää tilaa ja pystyin vaihtamaan paikkaani muutamaa riviä ylemmäs. Olin stadionin eteläpäädyssä vieraskannattajien lähellä. OGC Nicellä on kaksi kannattajakatsomoa, joista se suurempi ja kovaäänisempi sijaitsee stadionin pohjoispäädyssä. Mukavan kokoinen ultras-pääty piti koko ottelun ajan yllä hyvää meteliä. Ottelun aikana nähtiin myös monta erikoista jumppanumeroa, jolloin koko stadikka pomppi ja meni kyykkyyn muutaman chantin aikana. Vieraskannattajia oli saapunut paikalle ehkä noin sata, esittivät komean lipputifon ja pitivät kokoonsa nähden ihan kivaa meteliä yllä koko ottelun ajan.

Itse ottelusta ei muodostunut minkäänmoista klassikkoa. Sähellys olisi ehkä sopivin sana kuvaamaan näkemääni ottelua. Kumpikin joukkue pyrki pelaavaan aktiivista jalkapalloa, mutta viimeiset ratkaisut olivat kauttaaltaan todella huonoja. Kumpikin joukkue hyökkäsi todella vahvasti laitojen kautta ja ottelussa nähtiin lukuisia kohtalaisen vaarallisia keskityksiä. Ottelun paras paikka siunaantui vierasjoukkue Nantesin vaihtokärki Ismaël Bangouralle, mutta kaveri ei onnistunut sutimaan palloa verkkoon parista metristä. Kummankin joukkueen pelaajat olivat äärimmäisen teknisiä ja taitavia, mutta viimeiset ratkaisut olivat joko todella tyhmiä tai huolimattomia suorituksia. Pelaajista mieleen jäi vierasjoukkueen topparikaksikko Papy Mison Djilobodji-Oswaldo Vizcarrondo. Ensiksi mainittu vakuutti kokonaisvaltaisella pelillään, helvetin iso ja vahva kaveri voitto käytännössä jokaisen kaksinkamppailun. Oli myös maassa varsin nopea ja piti kotijoukkueen tehokärjen Darío Cvitanichin täysin pimennossa. Thiago Mottan ja Rafael Marquezin yhdistelmästä syntyneeltä huumekauppiaalta näyttänyt Vizcarrondo oli hidas ja kankea, mutta aivan ylivoimainen jokaisessa kaksinkamppailussa. En ihmettele yhtään, että kaveri on ollut varsin tehokas maalintekijä niin seura- kuin maajoukkuepeleissä. Kotijoukkueesta mieleen jäi erittäin vikkelä kymppipaikan Christian Brüls, joka alusti lähes jokaisen kotijoukkueen maalipaikoista.

Kumpikaan joukkue ei siis palloa saanut maaliin asti ja tuloksena toinen peräkkäinen nolla-nolla paikanpäällä katsottuna. Aleksi Valavuoren mielipiteiden vastaisesti mielestäni kyseessä oli kuitenkin ihan viihdyttävä futismatsi, jossa sattui ja tapahtui paljon. Joukkueen tummat pojat jaksoivat painaa päästä päähän koko 90-minuuttisen ajan, ja suurimmat ongelmat olivat ehkä kollektiivisen pelitaktiikan noudattamisessa. Ottelussa nähtiin muutama rehellinen tappoviikate ja pari erittäin komeaa yksilösuoritusta, joten kyseessä oli ehdottomasti kymmenen euron arvoinen viihde-elämys.