lauantai 29. maaliskuuta 2014

Palermo


Jo siinä vaiheessa, kun vaihtoon lähtemiseni varmistui, oli Sisilia yksi niistä kohteista, joihin minun oli pakko päästä vierailemaan. Tämän kauden otteluohjelmia selaillessani silmiini osui arkikierros, jolloin sekä Palermolla että Catanialla oli kotiottelut. Iloiseksi yllätykseksi jokaisen meidän ystävä, Ryanair lentää kolme kertaa viikossa väliä Genova-Trapani. Ryanairin masinoimat Italian sisäiset lennot ovat yleensä todella halpoja, joissain tapauksissa jopa huomattavasti halvempia kuin vastaavat junareitit. Tällä kertaa edes-takaisista lennoista jouduin pulittamaan vaivaiset 35 euroa, joten lähtemispäätös oli helppo tehdä.

Lähdin matkaan tiistai-aamuna kello 8.00. Nopean googlettelun perusteella Trapani, johon lentoni suuntautui, ei ole mikään varsinainen turistipaikka, joten päätin siirtyä samantien ensimmäiseen asemapaikkaani, Palermoon. Trapanin lentokentän ja Palermon välillä liikennöi parin tunnin välein busseja, joiden hinta on 11 euroa suuntaansa. Aikatauluni oli kohtalaisen tiukka, sillä lennon laskeutumisajasta bussin lähtöön oli vain kymmenisen minuuttia aikaa. Kokemuksesta tiesin kuitenkin, että Ryanair laittaa lähes aina lentoaikoihin ilmaa, ja tälläkin kertaa Trapaniin saavuttiin fanfaarien soidessa etuajassa saapumisen kunniaksi.

Palermo on Sisilian suurin kaupunki, asukkaita siellä on lähteistä riippuen noin 700 000 kappaletta. Populäärikulttuurissa Palermo yhdistetään lähinnä Mafiaan, mutta todellisuudessa Palermon on komean historian omaava kaunis ja merkittävä satamakaupunki. Historiansa myötä Palermo on ennen kaikkea tunnettu arkkitehtuuristaan ja erinomaisesta keittiöstään. Palermo on Italian suurkaupungiksi todella halpa, ravintolat pahimpien turistialueiden ulkopuolella myyvät erinomaisia lounaita ja päivällisiä reippaasti alle kymmenen euron hintaan. Myös hotellit ovat Italian yleistä hintatasoa halvempia, itse luulin majoittuvani hostellissa, mutta todellisuudessa käytössäni oli neljän hengen hotellihuone aamupalalla. Maaliskuu ei ole Sisilian kovinta turistiaikaa ja sen kyllä huomasi. Olin oman hotellini ainoa asukas, eikä katukuvassa muutoinkaan näkynyt tai kuulunut turisteja.

Sisilian ilmastoa kehutaan kovasti, mutta omalle kohdalleni osui äärimmäisen surkeat säät. Ensimmäinen päiväni Palermossa meni käytännössä kokonaan pilalle aivan hirvittävän kaatosateen vuoksi. Vettä tuli päivän mittaan niin kovaa, että illan ottelu oli peruuntumisvaarassa vielä muutamaa minuuttia ennen ottelun aloituspotkua. Siirryttyäni Cataniaan ilma vähän parani, mutta näin ensimmäistä kertaa todella auringon vasta tänään palatessani Trapanin lentokentälle.

Napoli oli kaikessa hienoudessaan ja kauneudessaan todella kaaottinen kaupunki, joten odotin pelonsekaisin tuntein Palermon meininkiä. Kaupunki oli kuitenkin täysin erilainen, kun osasin odottaa. Itselleni päälimmäisenä mieleen jäi kuva kohtalaisen organisoidusta kaupungista. Nähtävyydet oli helppo löytää, sillä kaupungissa on selkeät ohjeet siitä mihin pitää mennä päästäkseen tietyn kirkon tai aukion luo. Julkinen liikenne oli erittäin toimivaa, linjoja oli paljon ja bussit olivat Italian yleistä käytäntöä vasten aina ajoissa. Liikennekkin oli sellaista, että voisin hyvinkin kuvitella vuokraavani auton, jonka kanssa olisi helppo liikkua pikkukylästä toiseen. Sisilian todelliseen tutustumiseen tosiaan suosittelen auton vuokraamista, julkiset kulkevat hyvin, mutta kaikkialle niillä ei pääse järkevin matkustusajoin.

Palermo oli muutenkin todella suuri positiivinen yllätys. Kaupunki muistutti monella tapaa nykyistä asuinkaupunkiani Genovaa. Kumpikin kaupungeista on historiallisesti merkittävä satamakaupunki, jossa on iso, kaunis historiallinen vanha kaupunki. Kahden päivän kokemuksella voisinkin jakaa Palermon kahteen osaan, Terazza De Maren rantabulevaardiin ja satama-alueeseen sekä vanhaan kaupunkiin.

Palermon juna-asema on strategisesti loistavalla paikalla. Aivan juna-aseman vierestä alkaa Palermon kooltaan todella iso vanha kaupunki, jossa on todella paljon nähtävää. Tuolla pystyisi viettämään helposti päivän ilman suurempia suunnitelmia vain lukuisia uskomattoman kauniita vanhoja rakennuksia ihaillen. Palermo on iso kaupunki, mutta oikeastaan kaikki turistin kannalta tärkeät paikat ovat kävelyetäisyydellä toisistaan. Palermossa on muutama pääkatu, joiden ympärille kaupat ja nähtävyydet sijoittuvat.

Oma majapaikkani sijaitsi yhdellä Palermon pääkaduista, Vittoria Emmanuelen varrella aivan kuuluisan Quatro Canti-aukion välittömässä läheisyydessä. Viralliselta nimeltään Piazza Viglienana tunnettu aukio neljästä barokkiaikaisesta rakennuksesta, joiden yhteyteen on rakennettu erinäköisiä patsaita ja suihkulähteitä. Aivan Quatro Cantin vieressä on myös pari vierailemisen arvoista todella näyttävää kirkkoa.

Parin sadan metrin päässä Quatro Canti-aukiosta sijaitsee yksi Palermon kuuluisimmista rakennuksista, Teatro Massimo. Kyseessä on erittäin komea rakennus ja samalla Euroopan kolmanneksi suurin oopperatalo Pariisin ja Wienin vastaavien jälkeen. Vuonna 1897 avattu teatteri on rakennettu Sisilian klassista arkkitehtuuria kunnioittaen. Populaarikulttuurissa se tunnetaan parhaiten siitä, että Kummisetä elokuvatrilogian viimeiset kohtaukset on kuvattu sen sisälle. Rakennukseen on käsittääkseni mahdollista päästä myös sisälle, mutta itse tyydyin ihailemaan sitä ulkoa käsin. Teatro Massimon edestä alkaa myös alue, jota paikalliset kutsuvat Palermon yöelämän suurimmaksi keskittymäksi. Tarjolla oli monenlaisia pieniä ja viihdyttäviä baareja, joissa yhdessä kävin syömässä tähän astisen matkani kattavimman apertivon. Minulle opetettiin kielikurssillani, että mitä etelämmäksi tullaan, sitä huonommaksi apertivot muuttuvat. Tämä myytti ei pidä tämän kokemukseni perusteella lainkaan paikkaansa.

Palermossa on myös erittäin hieno katedraali. Palermon katedraalin sanotaan edustavan Sislialle ominaista rakennustyyliä puhtaimmillaan. Itse en tosiaan ole mikään arkkitehtuurin asiantuntija, mutta kyseinen kirkko oli ainakin ulkopuolelta muita näkemiäni kirkkoja koristeellisempi. Kyseisen kirkon raknnus alkoi jo 1100-luvulla, jonka jälkeen se on valmistunut pikku hiljaa nykyiseen muotoonsa. Kirkon ympärille levittäytyy varsin mukava puistoalue, jonka ympärillä on monenlaisia pieniä ravintoloita ja kahviloita.

Noin pari kilometriä Palermon varsinaisen keskusta-alueen ulkopuolella sijaitsee Cappuccinin katakombit. Kyseinen paikka on mahdollisesti Palermon vierailluin museo, eikä syystä. Kolmen euron sisäänpääsymaksulla pääsee sisään 1600-luvulla rakennetun pienen luostarin hautausmaalle. Ihan perheen pienimmille en paikkaa suosittele, sillä kyseessä on kohtalaisen pelottava mesta. Kyseinen hautausmaa on täynnä käsittämättömän hyvässä kunnossa olevia ihmisten ruumiita. Luurangot ovat tosiaan aivan uskomattomassa kunnossa ottaen huomioon niiden kunnioittavan iän.

Kuten sanottua, Palermo on iso satamakaupunki ja sen ranta-alue on todella viihdyttävä. Palermon satama-alue tuhoutui lähes kokonaan toisen maailmansodan pommituksissa, ja se jouduttiin rakentamaan kokonaan uusiksi. Tästä johtuen alue on todella kaunis ja hyvässä kunnossa. Rantabulevaardi Terraza A Mare on mukavaa kävelyaluetta, sieltä voi ihailla lukuisia vanhan kaupungin kauniita rakennuksia ja vuorten ja meren ympäröivää lähialuetta. Palermossa on myös useita todella kauniita puistoja, ranta-alueen Orto Botanico on ehdottomasti vierailemisen arvoinen mesta. Palermossa kannattaa myös vierailla kaupungin lukuisilla markkinoilla. Varsinkin Capo ja Ballardo ovat vieraisemisen arvoisia mestoja, vilskettä ja vilinää todellakin riittää!

Jalkapalloahan Palermoon kuitenkin mentiin katsomaan. Kotijoukkue Palermo tippui värikkäiden vaiheiden jälkeen täksi kaudeksi Serie B:n. Palermon seurapomo Maurizio Zamparini on yksi jalkapallomaailman värikkäimmistä persoonista. Vuonna 2002 seuran ostanut liikemies nosti rahoillaan seuran takaisin Serie A:n, mutta mies on ennenkaikkea tullut tunnetuksi lyhyestä temperamentistaan ja jatkuvista valmentajanvaihdoksista. Zamparinin erikoisuus on saman valmentajan palkkaaminen takaisin potkujen jälkeen. Monien tilastojen perusteella Palermon valmentajapesti on koko jalkapallomaailman tuulisin. Tällä kaudella pelaajalegenda Gennaro Gattuso otti ohjat ja tavoitteena oli nostaa joukkue takaisin pääsarjatasolle. Joukkueen alkukausi ei kuitenkaan ollut tuloksellisesti kovin vahva, ja Gattuso saikin kyseenalaisen kunnian olla seuran 28. potkut saanut valmentaja Zamparinin 11 vuotisen seurajohtajauran aikana. Joukkueen uudeksi valmentajaksi nimitettiin littisjunttinakin tunnettu Giuseppe Iachini, jota muuan Perparim Hetemaj saa kiittää pääsarjaurastaan Italiassa. Iachinin johdolla joukkue on pelannut vakuuttavasti ja Palermo johtaakin Serie B:ta kymmenellä pisteellä. Näin ollen suora sarjanousu on jo käytännössä varmistunut.

Sienassa asumani kuukauden aikana en valitettavasti ehtinyt nähdä kaupungin ylpeyden pelaavan kertaakaan, joten siksi olinkin mielissäni päästessäni katsomaan Sienan peliä. Vanha sananlasku kuuluu, että sarjataulukko ei valehtele. Italiassa se ei usein pidä paikkaansa, sillä varsinkin Serie B:ssä erilaiset pistevähennykset ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Pahoihin talousvaikeuksiin joutuneelta Sienalta vähennettiin Tammikuussa seitsemän pistettä, mutta joukkue on silti yhä mukana nousutaistelussa. Vastakkain olikin puhtaasti ”oikeita” pisteitä katsottaessa Serie B:n tämän kauden kaksi parasta joukkuetta, sillä ilman pistevähennyksiä Siena olisi Palermon pahin haastaja tämän kauden sarjan mestaruuskamppailussa. Palermo on Zamparinin tuella taloudellisesti kohtalaisen vahva seura ja joukkue ei juurikaan muuttunut sarjaportaan vaihduttua. Kasassa onkin todella nimekäs joukkue, joka vähemmän yllättäen on dominoinut kohtalaisen selkeästi tämän kauden Serie B:tä. Joukkueen avauskokoonpano on täynnä Serie A-seuraajille tuttuja nimiä, ehkä suurin tähti on jatkuvasti Italian suurseuroihin yhdistettävä Uruguayn maajoukkuehyökkääjä Abel Hernández.

Palermo pelaa ottelunsa vuoden 1990 MM-kisoihin remontoidulla Stadio Renzo Barberalla. Stadikka sijaitsee viitisen kilometriä kaupungin keskusta-alueen ulkopuolella, mutta bussit kulkevat aivan stadionin viereen. Kyseessä on upea ja Italian mittakaavalla todella hyvässä kunnossa oleva stadikka. Kapasiteetiltaan stadion on hieman liian iso Serie B-matseihin, mutta ensi kaudella pääsarjassa meininki on varmasti erilaista. Tiistaina tosiaan satoi vettä aivan käsittämättömän kovaa ja tämä valitettavasti näkyi hieman stadionin yleisömäärässä. Serie B:n kärkiottelua oli tullut seuraamaan arviolta kymmenisen tuhatta kannattajaa ja ottelun tunnelma ei valitettavasti noussut aivan odottamalleni tasolle. Palermon kannattajat ovat kuitenkin tunnettuja intohimoisuudestaan ja Palermon Curva Nord pitikin ihan hyvää mökää yllä koko ottelun ajan.

Itse ottelu ei tarjonnut minkäänlaisia hienouksia. Ilma oli tosiaan kammottava ja koko päivän kestänyt rankka vesisade oli muuttanut kentän paikkapaikoin lähes pelikelvottomaan kuntoon. Odotetusti kumpikaan joukkue ei edes pyrkinyt pelaamaan kaunista jalkapalloa ja peli näyttikin näkökannasta riippuen parhaimmillaan tai pahimmillaan perinteiseltä brittijalkapallolta. Palermo oli ottelun ensimmäisellä puoliajalla kuskin paikalla, mutta Siena kuitenkin onnistui siirtymään ottelussa 1-0 johtoon. Hyvän matsin pelannut kokenut Guillermo Giacomazzi vapautti Sienan yksinäisenä kärkenä pelanneen superjunnu Valerio Rossetin läpiajoon, eikä läpimurtokauttaan pelannut 19-vuotias Sienan oma kasvatti epäonnistunut. Siena ei kuitenkaan saanut kauaa nauttia johtoasemastaan, sillä ottelun selkeästi paras pelaaja Kyle Laffery tasoitti ottelun kulman jälkitilanteesta noin puolen tunnin pelin jälkeen. Lafferty on siitä harvinainen brittipelaaja, että hän selkeästi viihtyy Italiassa ja yhden matsin otannalla kyseessä on tämän hetken Palermon suosituin pelaaja kannattajien keskuudessa. Kolossaalinen Lafferty dominoi ilmakaksinkamppailua, mutta klassisen kliseen mukaan kyseessä on myös kokoonsa nähden tekninen pelaaja, joka aiheutti jatkuvasti ongelmia Sienan puolustuksella. Huuhkajat kohtaavat tulevissa EM-karsinnoissa Pohjois-Irlannin, ja Moisander ja kumppanit saavat kyllä olla todella tarkkana Laffertyn kanssa.

Ottelun toisella puoliajalla Siena ei enää halunnut ja Palermo ei osannut hyökätä. Vierasjoukkue tuntui tyytyvän nousukamppailun kannalta tärkeään vieraspisteeseen ja antoi suosiolla pallonhallinnan kotijoukkueelle. Palermo kyllä yritti kovasti, mutta ei juurikaan päässyt vaarallisiin maalipaikkoihin. Lafferty aiheutti koko ajan hämmennystä hyökkäyspäässä, mutta hänen kärkiparinaan pelannut A. Stevanović ei vakuuttanut edes vähää alusta. Sisilialaiset tuntuivat suomalaiseen silmään olevan varsin teatraalista porukkaa. Kannattajat turhautuivat kotijoukkueen saamattomuuteen ja vieressäni istunut noin 70-kymppinen vanha herrasmies esittelikin noin 15-minuutin mittaisen monologin ottelun surkeudesta. Lopussa vaihdosta kentälle tullut Hernandéz meinasi tehdä voittomaalin, mutta kohtalaisen vakuuttavasti esiintynyt vierasjoukkueen maalivahti Lamanna vei tällä kertaa pidemmän korren.


Kaikenkaikkiaan Palermosta jäi päälimmäisenä mieleen todella positiivinen kuva. Hintataso oli edullinen ja nähtävää oli vaikka kuinka paljon. Kaksi päivää ei luonnollisesti ollut millään tapaa riittävä aika koko kaupungin läpikäymiseen, mutta mielestäni sain ihan hyvän kuvan kaupungista. Ihmiset Sisiliassa ovat todella ystävällisiä ja avuliaita. Vierailin matkan aikana tosiaan myös Cataniassa, mutta siitä lisää seuraavassa blogipostauksessa.




























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti