tiistai 11. maaliskuuta 2014

La Grande Bellezza

Napoli part.2.

Kahden kohtalaisen pitkän ja hektisen päivän jälkään otin ilolla vastaan mahdollisuuden nukkua kunnon yöunet. Olin etukäteen ajatellut, että pyhitän sunnuntain pelkästään jalkapallolle, joten heräilin siinä puolen päivän aikaan. Televisiosyistä Italiassa pelataan sunnuntaisin yksi jalkapallo-ottelu jo aamupäivällä, tällä kertaa klo 12.30 alkavaksi peliksi oli valikoitunut yksi Italian isoimmista otteluista, Juventus-Fiorentina. Olemattoman mestaruuskamppailun kannalta Juventuksen pitäisi alkaa tiputtelemaan pisteitä kovaan tahtiin, mutta heikkovireinen Fiorentina ei tällä kertaa tarjonnut todellista vastusta Vanhalle Rouvalle ja pisteet jäivätkin Torinoon. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Juventuksen Curvassa oli paikalla kohtalaisen iso edustus Hollannista, Juventuksen ja Ado Den Haagin kannattajat juhlivat näyttävästi 25-vuotista ystävyyssuhdettaan, nähtiinpä ottelun alussa myös pieni tífo tämän juhlapäivän kunniaksi.

Ottelun loppui siinä kahden maissa, joten minulla oli vielä rutkasti aikaa. Olin sopinut tapaamisen futisforumilla vaikuttavan Miron kanssa. Erittäin avulias kaveri mahdollisti otteluun pääsemiseni, sillä ottelupäivänä ottelu oli loppuunmyyty ja minun olisi pitänyt hankkia liput hurjan kalliiseen hintaan stadionin ulkopuolella päivystäviltä trokareilta. Italiassa epävirallista kautta lippujen hankkiminen on aina oma riskinsä, sillä porteilla lipuissa oleva nimi tarkistetaan lähestulkoon aina. Itseasiassa tällä kertaa järkkäri katsoi ihmeissään omaa henkkariani ja totesi, että nyt kyseessä on sen verran vaikea nimi, ettei edes lähde yrittämään tarkistamaan, että olenko oikea kaveri. Joka tapauksessa lähetin Mirolle kopion passistani ja kaveri onnistui hankkimaan itselleni liput Napolin Curva B:hen kohtalaisen huokeaan 25 euron hintaan.

Päätin tehdä pienen kävelylenkin rannassa alueelle, jossa en ollut vielä vieraillut. Lopulta päädyin kohtalaisen hämäränoloiselle alueelle. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ympärilläni alkoi pörräilemään 10 hengen poikaporukka vespojensa kanssa totesin, että nyt on ehkä aika lähteä toiseen suuntaan. Liikennehän Napolissa on aivan käsittämätön, paikalliset sanovat, että jos pystyt ajamaan autoa Napolissa, pystyt tekemään sen missä tahansa ympäristössä. Kadut ovat kapeita, mutta autot, skootterit ja jalankulkijat liikkuvat siellä suomalaisen silmiin täysin epäorganisoidusti. Liikennevalojakin löytyy, mutta niistä ei tunnu välittävän kukaan. Tuntuu uskomattomalta, miten en ole todistanut vielä yhtään onnettomuutta, kai tämän kaaoksen takana kuitenkin on jonkunnäköisiä sääntöjä ja normeja, joita ihmiset noudattavat! Ilmeisesti iälläkään ei ole niin kauheasti väliä, liikenteessä näkee valehtelematta arviolta 6-8-vuotiaita kavereita, jotka painavat muina miehinä omilla skoottereillaan liikenteen seassa.

Napolissa jalkapallo näkyy katukuvassa enemmän kuin missään muussa vierailemassani italialaisessa kaupungissa. Palloa potkitaan käytännössä missä tahansa, historiallisten rakennusten edessä, suojatiellä, sekä tietysti myös ympäri Napolia olevilla pienillä kentille. Olosuhteet eivät tosiaan päätä huimaa, mutta oli ilo nähdä, miten pienellä vaivalla pojat saivat kunnon pelit pystyyn. Pallot olivat antiikkisia, maalitolppina toimivat vanhat juomapullot, mutta kaikilla tuntui olevan todella hauskaa. Pojat myös vetelivät ihan surutta kunnon hevospotkuja ja useampi auto sai aika kovaa damagea pallon osuttua siihen. Ei tuntunut haittaavan omistajia, jotka tyytyivät seuraamaan poikien peliä vierestä katsellen.

Sovimme tapaamisen hotlani lähessä olevalle aukiolle, jonka löysin ilman suuria ongelmia. Liput käteen ja suomalaiseen tapaan kaljalle. Napolin stadikka sijaitsee kymmenisen kilometriä keskusta-alueen ulkopuolelle ja julkisia käyttäen sinne pääsee parhaiten joko metrolla tai busseilla. Päädyimme metroon, sillä jostainsyystä paikalliset kulkevat pääasiallisesti busseilla, jotka ovat tupaten täynnä. Metrossa tilaa oli kuitenkin vaikka muille jakaa ja matka-aikakin on ruuhkat välttäen huomattavasti bussimatkaa pienempi. Metropysäkki on aivan stadionin välittömässä läheisyydeessä, reippaat pari tuntia ennen ottelun alkua stadionalue oli jo ihmismassojen ja ennen kaikkea poliisien miehittämä.
San Paolo on upea, jylhä ja modernien lakien vastainen stadion. Sisäänpääsyportteja lukuunottamatta mikään ei ole modernia, penkit(jos ne ovat vielä paikoillaan) ovat parhaat päivänsä nähneet, linnunpaskan määrästä päätellen niissä ei myöskään viimeisen 20 vuoden aikana ole hirveästi istuttu. Stadikka koostuu kahdesta katsomokorkeudesta, yläkatsomosta ja alakatsomosta. Koska San Paolollakin on yleisurheiluradat, ei alakatsomoista, varsinkaan päädyistä, näe ottelua juuri lainkaan. Tästä johtuen ihmiset lähinnä ostavat lippunsa alakatsomoon, mutta seuraavat ottelun yläkatsomoista. Tämä onnistuu joko menemällä ison porukan kanssa väärästä portista sisään, tai kiipeämällä katsomosta toiseen stadionin sisällä. Ja tätä järjestelyä tapahtuu paljon! Jos oma katsomoni olisi vetänyt 10000 katsojaa, arvioisin eilen mestoilla olleen lähemmäs 20k kuin 15 ihmistä. En ole koskaan eläessäni ollut noin täyteen ahdetussa katsomossa, otin aluksi asemapaikakseni melkein ensimmäisen rivin yläkatsomossa, mutta minulle tultiin paikallisten toimesta sanomaan, että kannattaa mennä ylemmäs, sillä täällä tulee olemaan todella täyttä.

Vaihdoin paikkaa ja päädyin ilmeisesti jonkun pienen ultras-porukan keskelle. Liput liehuivat ja pommit paukkuivat jo puolituntia ennen ottelun alkua. Blogia ajatellen haluisin luonnollisesti napsia myös kuvia, mutta nämä kaverit eivät suhtautuneet kauhean suopuisasti kameran käyttöön ja enempi vähempi käskevään sävyyn minulle ilmoitettiin, että vaihdahan poika paikkaa, jos kuvaaminen kiinnostaa. No minähän vaihdoin, kolmas kerta toden sanoo piti tälläkin kertaa paikkansa ja päädyin hieman rauhallisempaan osioon, josta oli kuitenkin hyvä seurata ottelua.

Ottelun alku oli tunnelman puolesta hieman odottava. Vieraskannattajien katsomonosa oli tyhjillään, joten äänipuolesta vastasivat lähinnä kotijoukkueen kannattajat. Ääntä luonnollisesti riitti, mutta kyllähän vieraskannattajien läsnäolo nostaa latauksen ja metelin toiseen potenssiin. Noin 15 minuutin pelin jälkeen 500-päinen vierasjaosto saapui näyttävästi paikalle useamman kymmenen soihdun ja paukkupommin säestyksessä. Tästä seuranneet kymmenen minuuttia menivät lähinnä transsin ja horroksen sekoituksessa, kun stadion muistutti enemmän sota-aluetta kuin urheilupyhättöä. Satoja pommeja paukkui ympäri stadionia ja en nähnyt itse kenttää juuri lainkaan, koska soihtujen aiheuttama savu peitti näkyvyyden lähinnä täydellisesti. Vieraskannattajien saapumisen jälkeen tunnelma oli aivan huikea, joka sai huipentumansa ottelun 81. minuutilla kotijoukkueen tehdessä voittomaalin. Napolin kannattajat ovat syystä huonossa maineessa, mutta ainakaan yhdestä asiasta heitä ei voi syyttää. Yhtään rasistista chänttiä ei korviini kantautunut ja mustaihoiset pelaajat saivat samanlaisen kohtelun kun natiivitkin.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli kuitenkin aika täydellistä vierasjoukkueen hallintaa. Rudi Garcia oli lähtenyt otteluun kohtalaisen mielenkiintoisella kokoopanolla, Tammikuussa siirtynyt Bastos oli noussut avauksene vasemmalle laidalle ja normaalisti siellä viihtyvä Gervinho aloitti ottelun Roman yksinäisenä kärkenä.Gervinho olikin ottelun näkyvin pelaaja. Parin minuutin pelin jälkeen Gervinho vapautui Napolin puolustuslinjalta Pjanicin upean läpisyötön avulla. Gervinho varmasti odotti olleensa paitsiossa, sillä viimeistely-yritys oli kohtalaisen ponneton. Ensimmäisen puoliajan valitettavin tilanne oli Kevin Strootmanin polvivamma, mies väänsi polvensa vaarattoman oloisessa tilanteessa ja joutui tulemaan ambulanssin kanssa vaihtoon. Mies poistui stadionilta kävelykepeillä kävellen, ensimmäisen diagnoosin mukaan ristisiteet olisvat vain venähtäneet, mutta kyseessä saattaa silti olla vamma, joka pitää miehen ulkona kesän MM-kisoista. De Rossi kärsii kolmen ottelun pelikieltoa lyötyään Interin Icardia viime kierroksen ottelussa, joten Romalla ei juuri ylimääräisiä keskikenttäpelaajia ollut vaihdossa. Näin ollen Garcia kaivoi kehiin vanhan luottosoturin Rodrigio Taddein, joka pelasi tällä kertaa siis keskikentän keskustassa.

Roma jatkoi pelin hallitsemista ja Napoli keskittyi kyttäämään vastaiskuja. Gervinho pääsi jälleen kerran loistavaan maalipaikkaan, mutta viimeistely epäonnistui. Pepe Reina joutui venymään heti perään parhaimpaansa torjuessaan Radja Nainggolanin tulisen kaukolaukauksen. Puolen tunnin pelin jälkeen Roma sai toimitettua pallon Napolin maaliin, mutta maalain tehnyt Mehdi Benatia oli tilanteessa metrin verran paitsiossa. Tämän jälkeen nähtiinkin ottelun vekkulein hetki, kun päätuomari vihelsi paitsion Napolin suorasta rajaheitosta. Higuain oli pääsemässä lupaavaan maalipaikkaan ja dumari saikin kohtalaisen reipasta palautetta Napolin pelaajilta. Napolin Meertens oli kertaalleen päästä nokikkain Roman maalivahti De Sanctisin kanssa, mutta Mehdi Benatian loistotaklaus pysäytti lupaavan hyökkäyksen ennen eskaloitumista vaaralliseksi maalipaikaksi. Kumpikin joukkue sai vielä ensimmäisen puoliajan loppuun pari hyvää maalipaikkaa, mutta kummankin joukkueen maalivahdit pelasivat erinomaiset ottelut ja pitivät lukemat nollassa nollassa.

Napoli paransi peliään toiselle jaksolle ja Roma ei ollut enää niin selkeästi peliä hallitseva osapuoli. 50 minuutin kohdalla Roman Pjanic menetti vaarallisesti pallon keskialueella ja Napolin Callejon pääsi nokikkain vanhaa seuraansa vastaan pelanneen Roman De Sanctisin kanssa. Callejonin sijoitus suuntautui kuitenkin keskelle maalia ja De Sanctis pystyi torjumaan tämän kohtalaisen ponnettoman maalintekoyrityksen. Roma sai aikaan muutaman vaarallisen kaukolaukauksen, mutta Pepe Reina torjui komeasti Bastosin ja Maiconin laukaukset. Varsinkin jälkimmäinen torjunta oli erinomainen, sillä veto otti kimmokkeen Napolin puolustajasta vaihtaen ikävästi suuntaa juuri ennen Reinaa. Lopulta ottelun 81. minuutilla nähtiin ottelun ainoa maali, kun Ghoulamin vasemmalta laidalta lähettämä täydellinen keskitys tavoitti valitettavan yksin boksissa olleen Callejonin. Roman nuori Romagnoli oli pelannut mainion ottelun, mutta tämä yksittäinen merkkausvirhe maksoi joukkueelle kovan hinnan. Maalin jälkeen tunnelma katsomossa oli jotain mitä en ole koskaan ennen jalkapallo-ottelussa kokenut. Koko stadion sekosi täysin, tuularikatsomosa jokainen ihminen nousi seisomaan ja chantit raikoivat. Roma loi pari kohtalaisen vaarallista maalipaikkaa vielä ottelun loppuun, mutta vedot suuntautuivat ohi maalista. Näin ollen Napoli nappasi äärimmäisen tärkeän kotivoiton taistelussa suorasta UCL-paikasta ensi vuoden mestareiden liigaan. Joukkueiden ero sarjassa on tällä hetkellä kolme pistettä, joskin Romalla on yksi rästiottelu tämän hetken kohujoukkue Parmaa vastaan.

Ilta-ottelun jälkeen siirtyminen takaisin Napolin keskustaan onkin mielenkiintoinen seikkailui. Kaiken logiikan vastaisesti metrolinja sulkeutuu ilta-kymmeneltä, joskin paikallisten mukaan se saattaa liikkua vielä ottelun jälkeen. Yksi bussilinja kulkee tuota väliä, mutta bussi kohti keskustaa lähtee ilta-kahdeltatoista, joten tuota käyttämällä joutuisi stadionalueella hengailemaan reilun tunnin ottelun päättymisen jälkeen. Koska olin väsynyt ja hieman huonovointinen, päädyin menemään takaisin hotlalle taksin kanssa. Taksikuski sanoi, että liikenne on hurja, joten matka tulee olemaan kallis. Sanoin, että mulla on 20 euroa käteistä ja enempää en voi maksaa. Pääsimme sopimukseen, kallishan tuo matka oli, mutta olo oli tosiaan sellainen, ettei seikkaileminen tuntemattomalla alueella oikein napannut. Ottelun jälkeen hostellilla odotti iloinen yllätys, kun Giovanni oli valmistanut maittavan pasta-aterian meikeläiselle. Antoi muuten otteluun lainaksi oman Maradonan pelipaitansa, jossa oli Diegon antama nimikirjoitus. Oli kohtalaisen juhlallinen tunne pukea tuo paita ylleni!

Maanantaina junani lähti takaisin Genovaan hieman ennen iltakymmentä. Tarkoituksenani oli matkana noin tunnin päässä olevaan Casertaan, tarkemmin sanottuna kuvien perusteella uskomattoman kauniiseen La Reggian barokkityyliseen linnoitukseen. Linnan useamman kilometrin mittaiset puutarhat menevät kuitenkin kiinni jo kahdelta, ja tuonne olisi pitänyt lähteä jo ennen yhdeksää aamulla. Tiedossa oli oletettavasti uneton yö junassa ja siitä suoraan siirtyminen yliopiston luennolla, joten päätin ladata lakkuja hotellilla ja nukkua kunnon yöunet. Onneksi Napolissa oli vielä vaikka mitä nähtävää, joten ohjelmaa tällekin päivälle totisesti riitti.

Herättyäni ja päivän polttavat asiat netistä tarkastettuani suuntasin aivan hostellini lähellä olevaan Napolin arkeologiseen museoon. Giovanni löi meikeläiselle käteen jonkun kortin, jonka avulla pääsin ilmaiseksi sisään kaikkiin tämän päivän kohteisiini. Jo pelkkä museorakennus on äärimmäisen komea ja jykevä, museo itsessään on avattu jo 1700-luvulla, joten perinteitä kyllä löytyy. Museossa on mittava kokoelma antiikin Rooman ajan arkeologisia löydöksiä Napolin lähialueilta. Todella paljon äärimmäisen komeita patsaita, sekä hienoja taideteoksia. Mieleen jäi erityisesti mosaaikkityöt sekä salainen kabinetti, johon on koottu antiikin aikaista eroottista taidetta ja mm. kymmenkunta erikokoista fallos-figuuria. Museon yläkerrassa on yksi komeimmista näkemistäni auloista, aivan järjettömän kokoinen taideteoksia täynnä oleva avara huone oli niin hieno, että vietin siellä varmaan puoli tuntia erilaisia yksityiskohtia ihaillen.

Museon kiertämisessä kului odotettua enemmän aikaa, joten suuntasin saman tien kohti seuraavaa kohdettani, vuonna 1275 rakennettua Napolin puolustuksen kannalta elintärkeää linnoitusta, St Elmoa. Kortillani pääsin sisään ilmaiseksi, mutta sisäänpääsymaksu olisi muutenkin ollut vaivaiset kaksi ja puoli euroa. Linna sijaitsee hieman Napolin keskustan yläpuolella kohtalaisen korkealla, joten näköalat tuolta olivat aikamoiset. Sisään linnaan ei pääse, mutat lipun ostamalla pääsee vapaasti kävelemään linnan muureja pitkin. Muureilta pystyy näkemään koko Napolin ja lähialueiden yli. Ihminen tunsi olonsa kohtalaisen pieneksi ihmetellessään ympäröivää maailmaa koko linnan korkeimmasta kohdasta. Napoli sijaitsee todella kauniissa kohtaa aivan meren rannalla ja sen metropolialueen todellisen koon hahmotin tosissaan vasta tuolla vieraillessani.

Napolissa on meneillään taideprojekti, jossa metroasemista tehdään entistä hienompia. Varsinkin linjan yksi asema nimeltään Toledo on aikamoinen, CNN valitsi sen tuoreeltaan Euroopan kauneimmaksi metroasemaksi. Kävin bongaamassa aseman jo perjantaina, mutta sen keskeisen sijainnin vuoksi päätin mennä ihmettelemään sitä uudestaan ja nappaamaan tällä kertaa myös pari kuvaa muistoksi. Asemalta siirryin bongaamaan perjantaina kiinni olleen Santa Chiaran kirkon. Kirkko oli ulkoa katsellessa upea, mutta sisältä se ei tarjonnut juuri mitään ihmeteltävää. Sen sijaan Santa Chiaraa vastapäätä sijaitseva Gesu Nuovo on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Perjantaina jo hehkutin useampaa kirkkoa äärimmäisen upeiksi, mutta tämä taisi lopulta voittaa tuon kilpailun. Aivan upea alttari ja muutenkin koko kirkko on täynnä toista upeampia taideteoksia. Vaikka en tunnustaudu mitenkään erityisen uskonnolliseksi ihmiseksi, ovat erinäköiset kirkot ehkä minun lempinähtävyyksiä. Arkitehtuurisesti aivan uskomattoman kauniita paikkoja ja pistää todella ajattelemaan, miten näinkin upeita monumentteja on ylipäätään kyetty rakentamaan sen aikaisilla metodeilla.

Ilta alkoi hämärtämään ja kello lähestymään kuutta. Marssin yhteen lukuisista huikeista pitserioista ja nappasin itselleni pitsan ja marssin hostellille. Napoli on kaupunkina äärimmäisen edullinen, kuuluisaa pitsaa saa mailman parhaiden pitseroiden joukkoon rankatuista paikoista viidellä eurolla ja maku on jotain sanoinkuvaamattoman hyvää. Jos olet syönyt Suomessa hyvää pitsaa, niin kannattaa mennä Napoliin kokemaan se, miltä pitsa parhaimmillaan maistuu. Parin tunnin hotellilla hengailun jälkeen oli aika siirtyä kohti juna-asemaa ja aloittaa masentavan pitkä paluumatka kohti Genovaa. Rahaahan tällä reissulla paloi aivan helvetisti, mutta ei näitä kokemuksia pysty rahassa mittaamaan. Pahoittelen liiallisuuksiin menneitä superlatiivien käyttöä, mutta Napoli todella hurmasi itseni ja voin myöntää olevani hieman rakastunut tähän hienoon kapunkiin.


Grande Bellezza on muuten tämän vuoden parhaan ulkomaalaiselokuvan Oscar-palkinnon voittanut italialainen elokuva, jonka ohjaaja on napolilainen Paolo Sorrentino. Jotain napolilaisten mentaliteetista kuvastaa se, että kiitospuheessaan Sorrentino kiitti nimenomaan Napolia, ei Italiaa, ja omisti voittonsa kenellekkäs muullekkaan kuin itse Diego Maradonalle. Kyseessä on loistava elokuva, suosittelen katsomaan!

















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti