Kohta alkaa olla viikko
takana Italiassa, ja nyt onkin hyvä aika hieman kertoa nykyisestä
asuinkaupungistani Sienasta. Siena vanha ja komean historian omaava
Sienan maakunnan pääkaupunki Toskanassa, noin 75 kilometrin päässä
alueen suurimmasta ja tunnetuimmasta kaupungista Firenzestä. Siena
on Italian mittakaavassa pieni kaupunki, sillä asukkaita täällä
on uusimman tiedon mukaan vain vähän reilu 60000. Sienan kaupunki
on jakautunut seitsemääntoista erilaiseen kaupunginosaan ja
jokaisella osalla on omat vaakunansa. Kahdesti vuodessa nämä
kaupunginosat mittelevät paremmuudestaan erittäin kuuluisassa
hevoskilpailussa Paliossa.
Sienan vanhakaupunki on
erittäin suosittu turistikohde ja Siena onkin yksi Italian
suurimmista turistikaupungeista. Kaupungin keskustana voidaan pitää
pääaukio Piazza Del Campon aluetta, jonka ympäriltä lähtee
monenlaisia kauniita pikkukatuja, jotka ovat täynnä erilaisia
kahviloita ja kauppoja. Yleinen hintataso on Suomeen verrattuna
erittäin halpa, vaikka Sienaa pidetäänkin yhtenä Italian
kalliimpana kaupunkina. Kahviloissa erilaisista kahveista ei tarvitse
pulittaa euroa enempää ja pasta-aterian ja kiviuunissa paistetun
pitsan saa kalleimmillaankin noin kahdeksalla eurolla. Varsinkin
paikalliset hedelmät ja vihannekset ovat suomalaisiin hintoihin
tottuneelle puoli-ilmaisia ja erittäin maukkaita. Sienan
keskusta-alue on täynnä pieniä vaatekauppoja, joiden hintataso
varsinkin alennusmyyntien aikaan on todella halpa. Keskustassa
kävellessä pitää olla todella tarkkana, sillä melkein jokaisesta
kaupasta löytyisi useita tuotteita, joita tekisi mieli ostella.
Siena sijaitsee yli 300
metriä korkean vuoren päälle ja kaupungissa käveleminen on
kohtalaisen raskasta, sillä korkeuserot ovat aikamoiset. Oma
yliopistoni sijaitsee kaupungin toisella puolella vuoren alapäässä,
joten jokapäiväseen rutiinin kuuluva kävely yliopistolle ja
takaisin käy hyvästä kuntoilusta. Aivan yliopiston vierestä
lähtee kuitenkin liukuportaat, jotka vievät sinut suoraan
keskusta-alueelle Sienan keskustaa ympäröivän muurin sisälle.
Kuten odottaa saattaa, maisemat kaupungin keskustassa ovat
aikamoiset. Toskanan alue on tunnettu lukuisista viihdyttävistä
pikkukylistään, joista historiasta kiinnostuneet löytävät
monenlaista nähtävää, sillä monen kylän keskustassa on komeita
linnoja ja kirkkoja.
Sienan keskusta-alue ei ole
suuri, mutta siellä saa helposti kulumaan useamman tunnin
mainitsemiani pikkukatuja kävellen. Koko vanhakaupunki tuntuu olevan
yhtä suurta nähtävyyttä, sillä suurin osa rakennuksista on
ainakin ulkoisesti autenttisessa kunnossa. Ihmiset kokoontuvat
nauttimaan auringosta ja virvokkeista pääaukio Piazza Del Campon
ympärille, jossa on mahdollista myös nauttia Sienan kuuluisan
keittiön erilaisista antimista. Muita Sienan tunnetuimpia
nähtävyyksiä on kaupungin komea katedraali, joka täkäläisten
mielestä edustaa goottista tyylisuuntaa puhtaimmillaan. Sienan
keskusta-alueella on myös lukuisia erilaisia pienempiä kirkkoja ja
linnoja, joihin pääsee sisälle pulittamatta penniäkään.
Itse opiskelu täällä on
kohtalaisen raskasta, sillä koulupäivät ovat todella pitkiä.
Tunnit alkavat aamulla yhdeksältä ja kestävät yhteen asti. Tämän
jälkeen on kahden tunnin tauko, jonka jälkeen on vielä kolme
tuntia kielen opiskelua. Itse pääsin/jouduin aloittelijoiden
ryhmään, joten itse opiskeltavat asiat eivät ole vaikeita, sillä
osaan ne jo entuudestaan. Italiassa opiskelijaravintolat ovat
erittäin hyviä ja edullisia, sillä kahden lämpimän ruuan
ateriasta joutuu maksamaan vain neljä euroa. Kieltä heikosti
osaavalle Siena on myös mukava kaupunki, sillä ihmiset puhuvat
hyvin englantia ja Italian kielen osaaminen ei ole täällä
pärjäämisen kannalta tärkeää. Kieltä opiskelevalle tämä on
hieman ikävä asia, sillä yrittäessäni kommunikoida italiaksi
vastaavat ihmiset usein minulle takaisin englanniksi. Ilmaston
puolesta valitettavaa ei löydy, aurinko on paistanut jokaisena
päivänä ja lämpötila päivällä kohoaa reippaasti yli kymmeneen
asteeseen.
Nyt näyttää pahasti
siltä, että tiedossa on puhtaasti jalkapalloton viikonloppu. Serie
B:ssä on pitkä talvitauko, ja seuraava ottelukierros pelataan vasta
Tammikuun 25. päivänä. Tavoitteena olisi löytää joku
alasarjaottelu huomiseksi, mutta katsotaan onnistuuko se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti