A day with Sampdoria

Englantilainen Cambridgen ja Harvardin yliopistoissa itsensä kouluttanut Tim Parks muutti naisensa perässä Veronaan vuonna 1981 ja rakastui kaupungin ehdottomaan ykkösseura Hellas Veronaan. Hänen paikkansa vakiintui pahamaineiseen Hellas Veronan Etelä-päätyyn Italiassa lähes kaikkien vihaamien Brigante Gialloblun kannattajajäsenten sekaan. Parks päätti kirjoittaa Hellaksesta ja sen kannattajista kirjan ja kaudella 2000-2011 hän seurasikin jokaisen Hellaksen vierasottelun paikanpäältä. Syntyi mielestäni yksi parhaista jalkapalloaiheisista kirjoista, A Season With Verona, jolle tämän kirjoitukseni otsikko on jonkinlainen kunnianosoitus. Kirjan luettuani itselläni on ollut pienimuotoinen haave päästä seuraamaan jotain Italian vieraspeliä joukkueen muiden kannattajien kanssa. Kyseessä on kannattajanäkökulmasta kirjoitettu kirja, jossa on useita asiavirheitä. Mitään syvällistä jalkapalloanalyysiä on turha toivoa, mutta matkailusta ja Italialaisesta jalkapalloilusta pitäville kirja on kyllä must see osastoa.

Ajat Italiassa ovat kuitenkin muuttuneet radikaalisti viimeisen 15-vuoden aikana. Kaudeksi 2009-2010 Italian sisäministeri toi uudistuksena kannattajien henkilökortin, Tessera Di Tifosin. Tuosta hetkestä lähtien stadionien vierassektoreihin ei ole päässyt ilman kyseistä tesseraa. Korttia ei alunperinkään jaettu kaikille pahamaineisille kannattajille ja kyseinen tessera on myös mahdollista menettää, jos kannattaja käyttäytyy poliisin mukaan liian uhkaavasti tai rikkoo sääntöjä. Kannattajat reagoivat ymmärrettävästi vihamielisesti tesseraan ja sen julkaisua seuraavat vuodet olivat Italian kannattajahistorian synkintä aikaa katsomotunnelman kannalta, sillä joukkueiden vieraskannattajien määrä protestien vuoksi väheni dramaattisesti. Pikku hiljaa kannattajat ovat alistuneet tesseralle, joskin yhä edelleen lähes vuosittain nähdään seurojen kannattajien yhdessä organisoimia mielenosoituksia tesseran poistamiseksi.

Italiassa seurojen kannattajien välinen ystävyysverkosto on iso ja monimutkainen koukero, jota en voi väittää itsekkään tuntevani läheskään täydellisesti. Ehkä tunnetuin ja vanhin seurojen välinen ystävyyssuhde on Genoan ja Napolin kannattajien välillä. Kyseessä ei suinkaan ole ainoa kannattajien välinen läheinen yhteistyö. Viime sunnuntaina Parma ja Genoa kohtasivat Serie A:ssa Parman Stadio Ennio Tardininilla. Parman ja Sampdorian ultrilla on yli 20-vuotta kestänyt yhtäjaksoinen ystävyyssuhde ja käsittääkseni ensimmäistä kertaa vuosioon vierassektori avattiin kaikille kannattajille avoimeksi. Sampdorian ja Parman kannattajat järjestivät yhdessä jalkapallofestivaaliksi nimetyn tapahtuman ottelua ennen ja Sampdorian seura lupasi hoitaa heidän kannattajiensa katsomonosan turvallisuuspuolen.

Itse luin ohimennen uutisen mahdollisuudesta ostaa liput kyseiseen otteluun ilman tesseraa, mutta syystä tai toisesta en noteeranut sitä suuremmin. Sampdorian edellisessä kotipelissä Chievo Veronaa vastaan Sampdorian Curvaan levitettiin kuitenkin isoja lakanoita, joissa kehotettiin kaikkia lähtemään Parmaan seuraamaan ottelua. Sampdorian kannattajilla on muuten ystävyyssuhde myös blogin alussa mainittujen Hellas Veronan kannattajien kanssa, ja ottelun lopussa laulettiinkin yhdessä toimin Chievoa Serie B:n ja Hellas Veronaa ylistäviä lauluja.

Lippujen osto otteluun kävi sutjakasti lottomatican toimipisteessä. Kuljetus Parmaan olikin sitten hieman vaikeampi urakkka, mutta hoitui parin mukavan sattuman myötä. Ystäväni hollantilainen Maarten tuntee vahvoja sympatioita Sampdoriaa kohtaan, koska hänen merimies-isänsä on aikoinaan asunut muutaman vuoden Genovassa ja kannattaa intohimoisesti Sampdoriaa. Näin ollen intohimoisen jalkapallomiehen puhuminen mukaani ei ollut vaikea urakka. Maarten asuu yhteiskämpässä Genoan Curvaan kausikortin omaavan Paolon kanssa. Paolo taas pelaa jalkapalloa samassa joukkueessa Sampdorian Curvassa majailevan Matteon kanssa. Matteo taasen tunsi Sampdorian Fedellissimi-kannattajaporukan johtajia, joille hän soitti ja kyseli onko ok, jos minä ja Maarten tulemme porukan mukana katsomaan matsia. He eivät nähneet tässä mitään ongelmaa ja näin ollen sunnuntai-aamuna klo 8.30 suuntasimmekin kohti tapaamispaikaksi sanottua baaria, joka sijaitsee aivan Fedellissimi porukan klubitalon vieressä.

Lähtöhetkeksi oli sovittu 9.30, mutta italialaiseen tapaan pääsimme lopulta matkaan tunnin suunniteltua myöhemmin, koska jengiä valui paikalle pikku hiljaa. Me olimme Maartenin kanssa lähes ensimmäiset paikalla olleet; sana porukan sisällä oli kiertänyt, sillä pari kanssamme paikalle saapunutta tulivat välittömästi kyselemään meiltä, olemmeko me ne kaksi ”stranieria”, jotka tulevat kanssamme samalla bussilla. Nopeiden esittelyjen jälkeen miehet osoittautuivat hienoiksi ihmisiksi ja sanoivat, että seuraatte sitten vain meitä, ettette eksi matkan aikana mihinkään. Hieman yllättäen lähes tulkoon jokainen 50-päisen bussin matkustaja puhui ainakin auttavasti englantia ja moni sanoikin, että haluaa harjoitella englantia, joten keskustelumme käytiin pääsääntöisesti muulla kielellä kun italiaksi.

Italiassa kannattajaporukat ovat äärimmäisen strukturoituja ja koitin pitää kovasti kunnioituksen mielessä ja olla sanomatta mitään typerää. Ennen bussin lähtöä bongasin Fabio Bazzanin paidassa tupakkaa polttelevan kaverin. Kävin sanomassa, että Bazzani oli aikoinaan kova kaveri mättämään maaleja ja hänen yhdessä Francesco Flachin kanssa muodostama kärkipari aikoinaan yksi sarjan parhaista. Flachin nimen sanottuani ansaitsin viimeistään kanssamatkustajien kunnioituksen, sillä osoitin tietäväni edes vähän alusta jotain seuran historiasta. Flachi paukutti aikoinaan kahdeksan kauden aikana peräti 107 liigamaalia Sampdorialle johdattaen seuran Mestareiden liigan porteille. Flachin ura Sampdoriassa sai vähän nolon lopun, kun ensiksi mies jäi italialaiseen tapaan kiinni ottelumanipulaatiosta ja lyhyen pelikiellon kärsittyään mies antoi positiivisen doping-näytteen kokaiinin käytöstä. Kahden vuoden pelikiellon jälkeen mies ei enää ollut entisensä, vaikka yrittikin vielä paluuta niin Brescian kun Empolinkin riveissä.

Istuimme tapaamiemme ystäviemme kanssa bussin etuosassa muiden vähän nuorempien kannattajien ja naisten kanssa. Bussin takaosa oli sitten varattu hieman kovemman kastin kannattajille, joilla etupenkkiläisten mukaan jokaisella on vyöllään ainakin yksi linnatuomio. Takapenkin miehet kieltämättä vaikuttivat sellaisilta, että elämänsä aikana on tullut vedettyä vähän muutakin kuin viinaa, mutta hekin osoittautuivat todella mukaviksi ja ottivat meidät ihmetellen ja positiivisesti mukaan porukkaan. Olen kiertänyt Suomessa TPS-kannattajien kanssa useita vierareissuja, joten osasin ennakoida minkälaista meno tulee olemaan. Mitään suurta eroa Suomenssa kokemaani ei ollut, tosin Italiassa kannattajat tuntuivat vetävän vähän raskaampia aineita kun alkoholia, jonka juomiseen olen Suomessa tottunut. Laulut raikuivat ja kaverit innostuivat vähän ennen Parmaa saapumista lauleskelemaan jopa Suomea ja TPS:ää koskevia lauluja, joiden sanoja en tosin täysin ymmärtänyt.

Ultras Jokerien aikoinaan suomentama Ultrien merkitystä avaava teksti nauttii jonkinsorttista kulttusuosiota Suomessa. Varsinkin tekstissä oleva kohta, jonka mukaan Ultra jakaa kanssakannattajalleen sämpylät on herättänyt pientä huvitusta sivusta seuraajille. Tästä johtuen täytyy myöntää, että huvituin kovasti, kun bussissa alkoi kiertää ihmisten ruokaa, jota kaikki saivat vapaasti syödä. Vaikka itse en ollut kovin nälkäinen, oli minun pakko hieman maistaa takapenkin poikien tarjoamaa sämpylää ihan vaan mainitsemani tekstin vuoksi.

Ollessani Nizzassa, ostin itselleni Pull&Bear nimisestä vaatekaupasta punasinivalkoisen kauluspaidan. Ostohetkellä en edes tajunnut, että kyseinen kauluspaita on suoraan Sampdorian värien mukainen, mutta bussissa käytännössä jokainen matkustaja kävi kehumassa paitaani ja kyselemässä, että mistä hemmetistä olen löytänyt sen. Koin jopa hetkellisiä kauhunhetkiä, kun yksi takaosan sekakäyttäjän näköisistä kannattajista tuli ilmoittamaan minulle, että hän haluaa vaihtaa oman paitansa minun paitaani. En olisi halunnut olla epäkunnioittava ja kieltäytyä kunniasta, mutta onneksi kyseinen kaveri unohti nostaa asian uudestaan esille ja sain pitää lempipaidakseni nousseen paitani itselläni.

Olin tietoinen siitä, että kannattajien välit ovat todella läheiset, mutta silti yllätyin meiningistä matkan päämäärässämme Parmassa. Poliiseja ei ollut missään, ei edes kaupunkiin saavuttaessa. Parmassa saimme liikkua aivan vapaasti minne ikinä halusimmekaan ilman kenenkään estelyä tai kyselemistä. Sampdorian kannattajilla näkyi Parman huiveja ja toisinpäin, yhteislaulut raikasivat ja kannattajat tarjoilivat toisilleen juomia lukuisissa stadionia ympäröivissä baareissa. Itse koitin kohteliaasti tarjota pienelle porukallemme juotavat, mutta he tyrmästivät idean täysin ja sanoivat, ettei ulkomailta asti tulleiden kannattajien todellakaan tarvitse maksaa tämän reissun aikana juomista penniäkään. Sambuca ja Montenegro virtasivat kovaan tahtiin ja yhdessä vaiheessa kysyimmekin jo, että pitäisikö tässä lähteä kohti stadionia, jotta näkisimme ottelun. Kaverit vastasivat meille takaisin, ettei ottelun näkeminen ole heille se päälimmäinen syy reissuun lähtemiselle, vaan yhdessäolo ja tunnelmasta nauttiminen.

Lopulta saavuimme kuitenkin stadionille juuri sopivasti viettämään viime viikonloppuna kuolleen Sampdorian ainoaan Scudetton valmentaneen Vujadin Boškovin kunniaksi vietettyä hiljaista hetkeä. Hiljaisen hetken päättyessä koko 5000-päinen Sampdorian vierassektio ryhtyi tahdikkaaseen ”Parma, Parma” huuteluun ja kotifanit vastasivat laulamalla Sampdoriaa kannustavia lauluja. Pakko myöntää, että valehtelisin, jos väittäisin pystyväni arvioimaan syvällisesti näkemääni ottelua. Humalatila, edessäni heiluvat liput ja tunnelmasta nauttiminen veivät tällä kertaa voiton asiantuntijapiirimäisiltä analyyseiltä. Uskallan kuitenkin väittää, että parempi joukkue voitto tällä kertaa. Sampdorian kannattajien keskuudessa ristiriitaista mainetta nauttiva Antonio Cassano vei kotijoukkueen 1-0 johtoon ensimmäisen puoliajan puolessa välissä. Uransa mahdollisesti parhaat kaudet nimenomaan Sampdorian paidassa pelannut Cassano jätti luonnollisesti tuulettamatta maaliaan. Sampdoria taisi saada koko ottelussa yhden todellisen maalipaikan, kun mahdollisesti ensi kaudella omistavansa seuran Juventuksen paitaan palaava Manolo Gabbiadini laukoi vapaapotkun noin 30 metristä tolppaan. Parma, joka taistelee vielä tosissaan europaikoista, painoi jatkuvasti päälle ja vyörytti hyökkäyksiä kohti Sampdorian maalia. Lopulta toisen puoliajan loppupuolella vanha kunnon Cristian Molinaro nousi vahvasti omalta laidaltaan boksin sisään ja löysi komean nousun tehneen Inter-floppi Ezequiel Schelotton, joka pisti pallon varmasti maalin sisään. Se mihin kuitenkin kiinnitin huomiota, oli se, miten organisoitu päätymme oli. Paikalla oli 5000 ihmistä, joista suurin osa ei normaalisti kierrä vieraspelejä Curvan mukana. Silti chäntit pysyivät jatkuvasti tahdissa ja tarvittaessa koko kannattajapääty hiljeni odottamaan seuraavia ohjeita todella ripeästi.

Ottelun jälkeen vierasjoukkue Sampdorian pelaajat poistuivat nopeasti pukuhuoneeseen, eivätkä juurikaan käyneet kiittämässä loppuun asti loistavasti joukkuetta kannustanutta kannattajaosastoaan. Antonio Cassano sen sijaan kävi yksin tervehtimässä vierassektiota ja vaihtoi myös kuulumisia kannattajien kanssa. Suhtautuminen Cassanoon Sampdorian kannattajien keskuudessa on varsin ristiriitainen, sillä menomatkalla bussini kannattajat sanoivat, että heille Cassano on vain loistava pelaaja, mutta paska ihminen. Cassanon tullessa katsomomme eteen noin 75% kannattajista lauloi hänelle omistettua laulua ja loput vihelsivät miehelle. Kuulemani mukaan Cassano rikkoi aikoinaan pahasti välinsä Sampdorian omistajaperheen kanssa, mutta hän on viime aikoina pyydellyt julkisesti anteeksi asiaa ja on sanonut haluavansa vielä joskus uransa aikana pelata Sampdoriassa. Joukkueen nykyinen päävalmentaja Siniša Mihajlović kuitenkin totesi ottelua edeltävässä pressissä, ettei Sampdoria ole tehnyt miehestä virallista tarjousta ja hän ei usko seuralla olevan tällä hetkellä riittäviä resursseja miehen paluun mahdollistamiseksi.

Ottelun jälkeen tarkoituksenamme oli lähteä välittömästi kohti Genovaa, mutta jostain syysä kukaan ei tuntunut tietävän missä oma bussimme oikein oli. Lopulta noin tunnin odottelun jälkeen paluumatkamme vihdoin alkoi. Kukaan bussimme jäsenistä ei oikein tuntunut välittävän siitä, että heidän kannattamansa joukkue oli juuri hävinnyt ottelun. Kaikilla tuntui olevan todella mukavaa, kalja virtasi ja laulut raikuivat. Edes puolen tunnin matkan jälkeen yllättänyt ikuisuudelta kestänyt liikenneruuhka ei tuntunut haittaavan menoa.

Pysähdyimme noin kahden tunnin ajomatkan jälkeen huoltoasemalle. Ihmettelin hetken, kun muiden bussien lapsiperheet ja ”tuularit” juoksivat yhtäkkiä takaisin omiin busseihinsa. Samaan aikaan meidän bussimme väki alkoi kaivamaan lipun varsiaan ja kaikennäköistä muuta irtaimistoa esille ja marssivat kohti parkkipaikkaa. Jonkunnäköinen paini siellä saatiin aikaiseksi, sillä bussiin palasi muutama vertavuotava kannattaja. En tarkalleen tiedä mitä tapahtui ja ketkä myllyissä olivat osallisena, mutta uskallan väittää meidän bussimme kärsineen tällä kertaa tappion. Tunnelma nimittäin muuttui hetkessä ratkiriemukkaasta hiljaiseksi ja jengi tuntui olevan todella vihaisella päällä. Toisella pysähdyksellämme oman bussini takaosan vanhemmat herrasmiehet ottivat yhteen toisen Sampdorian kannattajabussin ihmisten kanssa. Sampdorialla on useita eri ultras-porukoita ja käsittääkseni pieni sananvaihto toisen porukan edustajien kanssa johti nyt pieneen painiotteluun. Tätä kuulema tapahtuu melkein aina ja lopulta kaverit kättelivät toisiaan rehdisti ja jatkoimme matkaa kohti Genovaa.

Menomatka kesti arviolta kolme tuntia, mutta paluumatka venyi ruuhkien ja painien vuoksi kohtuuttoman pitkäksi. Pitkä päivä kuumassa bussissa ja auringonpaisteisessa Parmassa oli vienyt veronsa ja itse olin aivan rättiväsynyt saapuessamme Genovaan. Osa kannattajista jatkoi vielä iltaa baarissa, mutta minä ja Maarten jouduimme kieltäytymään kutsusta ja suuntasimme kohti kotiamme. Vaihdoimme kuitenkin puhelinnumeroita bussin ”johtajan” kanssa, hän lupasi myydä meille kannattajaporukan t-paitoja, kun asiaa häneltä kysyin. Enää ei myöskään kuulema tarvitse huolehtia Sampdorian pelien lipuista, soitto hänelle kuulema riittää ja hän hoitaa meidät sisään Sampdorian Curvaan, jonne normitilanteessa ei irtolippuja edes saa. Joka kerta kun olen mennyt matsiin sisään, on minulta katsottu henkkarit, jotta lipussa oleva nimi täsmää omaan nimeeni. Asiasta ei kuulema tarvitse Curvassa huolehtia, kunhan sisään menee vain oikeiden ihmisten kanssa. Kaveri oli vaikuttava, joten pakkohan tuota on uskoa!

Valitettavasti kamerani kännykkä ei suostu enää käynnistymään, joten ilman pientä ihmettä loput blogikirjoituksistani tulevat olemaan kuvattomia. Uskoakseni jonkinlaista kännykkähuoltamoa löytyy myös täältä, mutta luotettavuussyistä haluaisin korjauttaa oman kännykkäni kuitenkin Suomessa.